Tuloksia MM-kisoista ja vähän muualtakin

Viime viikot ovat olleet kiireisiä Terän suunnistaville penkkiurheilijoille. Jännittäminen alkoi nuorten MM-kisoissa Tuukan suorituksia seuraten. Tuukan päämatkana ollut sprintti meni penkin alle, mutta ote parani viikon mittaan ja keskimatkalla suoritus oli hyvä sijoituksen ollessa 18. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia vuosia. Tuukalla onkin kirittäjiä omassa kylässä, sillä Suunta Jyväskylän Eeli Viholainen otti suurin piirtein samaan aikaan käydyissä nuorten EM-kisoissa kaksi hopeamitalia. Onnittelut Eelille hienoista juoksuista!

Aikuisten MM-kisoissa paras Teräsmies oli Anders Nordberg, joka sijoittui pitkällä matkalla kymmenenneksi tasaisen varmalla suunnistuksella. Pasi Ikonen oli keskimatkan 17. ja Pavel Kubat karsiutui niukasti finaalista. Tätä kirjoitettaessa viesti on vielä kisaamatta, joten nähtäväksi jää, tuleeko Terään mitaleita tällä kertaa.

Kaiken kaikkiaan aikuisten MM-kisat ovat menneet miesten osalta heikosti Tuomo Mäkelän sprinttisuoritusta lukuun ottamatta. Onneksi kaikki Suomen suunnistajat eivät silti ole lapasia, sillä Terässä on myös Lakasia – ja yksi Nandi. Kuluneena viikonloppuna paikallisissa Rasti E4:n kansallisissa MM-kisoista rannalle jääneet Tero Föhr ja Jani Lakanen lähtivät kisaamaan ykkössijasta, mutta saivat todeta Antti “Nandi” Anttosen vauhdin olevan liian kovaa. Keskimatkan kisassa Nandi voitti Teroa ja Jania reilun puolitoista minuuttia. Nandin kunnonajoitus siis on kohdallaan, mutta valitettavasti EM-kisojen sairastumisen takia kunto ei ehtinyt esille vielä MM-katsastuksiin.

Äänekoskella oli kaiken kaikkiaan varsin kovatasoiset kisat ja ilahduttavaa oli, että kärjen takana nuori Toni Saari osoitti neljännellä sijallaan, että Jukolan hieno juoksu ei ollut sattumaa.

Ensi viikolla jännitetäänkin Ruotsin rastiviikon tuloksia. Terästä Ruotsiin lähtee pieni, mutta iskukykyinen joukkue.

Aikuisten MM-kisojen nettisivut
Nuorten MM-kisojen nettisivut
Kilpimäen kansalliset
Rankilista
Ruotsin rastiviikko

kk