Oli synkkä ja myrskyinen yö….no joo eiköhän mennä epätavalliseen Hutteri tapaan eli lyhyehköllä versiolla.
Jylhä-Kurko 2014 oli täyttä tykitystä alusta loppuu. Kuten ratamestari hieman jo ennen kilpailua aavisteli niin nopeiten tiensä pois kivikosta raivasi Lasse ”Kanki” Kautto. Puheiden mukaan Kautolla oli kuitenkin hieman ongelmia päästä kivien päälle, mutta se ei silti vienyt voittoa tältä yöketulta. Ratkaisut koettiin hajontojen 44 ja 46 kohdilla jossa Pavel Kuppasi rastia yli 2min ja Ville ”Keskisarja” Keskisaari myös lähelle samaa. Eroa maalissa Lassen (ei Tue) ja Pavelin väliin jäi vain 28 sekuntia. Helsingistä Kurkoon matkannut Keskisaari unohti karttamuovin Renkomäen ABC:lle ja usein se ei tiedä hyvää. Ei tälläkään kertaa…pallona ollut kartta johdatti miehen ensi uuden tien reunasta vanhalle 4-tielle ja sieltä sitten maaliin. Hieno kolmas sija kuitenkin tässä raastavassa kisassa.
Kurkottarissa yksi oli ylitse muiden. Valkolan kankaiden kulkupäälikkö Sari Anttonen oli päättänyt tulla kokeilemaan Toivakan kankaita ja kyllä kannatti. Selvä yli 5 minuutin voitto kertoo siitä missä maailman kärki Kurkocupissa menee!
Gubbe sarjassa ei yllätystä voittajan suhteen nähty. Huikeaan Kurkokuntoon ja palaset kohdilleen saanut Heikki Kettunen oli jälleen ylitse muiden. Aivan timanttinen Heikinkään suoritus ei ollut sillä heti väliajan kuultuaan leipoi mies 1,5 minuutin koukun. Varsinaisen jymypaukun järjestäjille niin leimausten kuin suorituksen suhteen kuitenkin järkkäili ex-IPRn mies Nurminen joka sivakoi sarjan toiseksi. Kommentteja mieheltä ei kuitenkaan irronnut liikuttuneisuuden lomasta. Kurko organisaatio onnittelee! Kolmas aivan Joonaksen kantapäillä oli kokenut Ossi Heikkilä.
Helpossa Elämässä ei suuria letkoja nähty. Kaksi oli ylitse muiden, nimittäin Anttonen-Pakkala akseli teki takuu varmaa työtä ja jättivät Pitkäsen Jarin johtaman letkan ihailemaan suurta siirtolohkaretta.
Touhon kuvat.
Ja siitä taulusta kun oli puhe niin ainakin se on selvää, että Kahelin sargofagi oli jälleen auennut ja ehkä jopa liian aikaisin sillä emitin aika oli jälleen mitä sattuu (käsiajanotto näytti tarkalleen 42.69). Movembermies Liuha sekosi jo ennen startti viivaa ja jäi kotiin trimmaamaan viiksiään. Tärkeintä kuitenkin että joku taulun aihe saatiin.
Kiitos vielä loistaville parkkipirkoille, ajanotolle, Touholle ja kaikille kylän miehille. Vaikka ei tämä mikään Hippokoulu olekaan!!
Erityiskiitos Virtasen Heikille ja Ainolle loistavista puitteista!
Päivitetyt tulokset ja väliajat.
Kartat: Kurko alku ja loppu, Gubbe ja Helppo.
Lisäksi kaikki rastit, jotta voitte ihmetellä hajontoja.
3 Comments