Kurkoilu-kurssin pitkä oppimäärä osoittautui ainakin riittävän haasteelliseksi. Kaikki oli kohdillaan vielä ennen h-hetkeä eli yhteislähtöä. Siinähän sitten Gubbekartat pääsivät loppumaan ja paniikkikohtaus oli lähellä. Onneksi Vesa suostui juoksemaan Kurkoradan, niin kenenkään ei tarvinnut lähteä pimeään ilman karttaa. Ilman karttaakin tuloksen luultavasti olisi tullut saamaan, johtuen tuloslaitteiston hyytymisestä. Vaikka MTR otettiin käyttöön, niin vieläkin on epäselvää saadaanko oikeita tuloksia sittenkään aikaiseksi vai turvaudutaanko sanalliseen arviointiin. Jää vielä nähtäväksi, miten maikkojen käy tuloslaskennassa.
Ratojen hajonnat olivat vähäiset, mikä osaltaan auttoi suunnistajat pois vaikeimmalta alueelta. Maaston vaikeus taidollisesti ja fyysisesti mahdollisti erojen syntymisen, joten yhtenä letkana ei kuitenkaan maaliin asti tultu. Maastossa seuranneet oppilaat totesivat, että ”täähän on kuin Jukolassa”, kun porukkaa tuli yhtenä valojuovana kohti keskusrastia. Ja mukaan poltteli ihan mahottomasti!
[caption id="attachment_327" align="aligncenter" width="640"] MTR –jono sekä kisaspekulaatiota.[/caption]
Mitään isompia kehuja korviimme ei kisasta kantautunut, muttei myöskään valituksia kuulunut. No, kyllähän sen ymmärtää, kun pakkasessa jonottaa useita minuutteja kisan jälkeen MTR-laitteelle, niin väkisinkin pääsee suusta sitä sun tätä. Kurko osakisa Kovalanmäessä on kuitenkin ohi ja toivotaan seuraaville järjestäjille parempaa onnea laitteiston kanssa. Lämpimämpi tila koneelle voisi olla paikallaan. Luulenpa, että meille jäi tästä kurssista jotain takataskuun ensi vuotta varten. Tervetuloa silloinkin yösuunnistamaan Hankasalmelle!
Kartat: Kurko, Gubbe ja Helppo Elämä. Tuloksiin palataan vielä!
3 Comments