Pimeämpää, kosteampaa, kylmempää ja pinkkiä

Lehes-Kurko: Helevetti, onhan tää hienoa!

 

Syyslomaviikon kunniaksi kurkoilijoille on torstaina tarjolla harvinaista herkkua. Kurkokaravaani pääsee korkkaamaan neitseellisen, aiemmin suunnistamattoman maaston aivan Jyväskylän kupeesta. Lehesvuoren maastoa on lähes jemmattu just for you, ‘cause you are our special friends. Tarjolla on vaihtelevaa, muutaman mäkialueen hallitsemaa keskisuomalaista maastoa, paikoin tarpeettomankin hyväkulkuista ryskämaastoja haikaileville kurkoilijoille. Pidemmillä kurkoradoilla päästään myös nautiskelemaan taianomaisista, tiheistä kuusikoista, joiden maastopohja on kuitenkin puhdasta ja miltei hyväkulkuista. Uunituore kartta on Antti Haapasalon käsialaa.

Tulossa voisi siis olla leppoisaa kirmailua lampun valossa leppeässä syysillassa, mutta mutta… Tämänkertaisen kurkoilun ratamestari ei ottanut onkeensa Muuratsalon kekkereiden jälkeen saamistaan hyvistä vinkeistä siirtyä pelkästään liikenteenohjaukseen. Päinvastoin, hän jatkaa suunnistavan kurkokansan kiusaamista vetelemällä jälleen lämpimistä sisätiloistaan ocadinsa äärestä säälimättä rastiväliviivoja ylipääsemättömien, märkien ja pimeiden jyrkänteiden yli. Kaiken lisäksi hän on antanut periksi aiempien kurkoratamestarointiensa tinkimättömistä periaatteistaan tehdä kaikista hajonnoista tasapuoliset juoksuttamalla jokaisella hajonnalla samat rastivälit. Perinteisten hajontahäkkyröiden lisäksi nyt on siis tarjolla rastinvälejä, joissa yön kuninkaat ja kuningattaret juoksutetaan vierekkäisille hajontarasteille. Älkää siis olko varmoja mistään ja tehkö turhia oletuksia vaan tarkistelkaa koodit joka rastilta. Huonojen ratamestaritapojen mukaisesti vierekkäiset rastit voivat olla täysin samanlaisissa rastipisteissä.

Sen verran ratamestari kuitenkin löysi itsestään – omaksikin yllätyksekseen – inhimillisiä, jopa säälinsekaisia tunteita, että poisti gubberadoille kaavailemansa ykkösrastit kartan pahimmasta pusikosta. Siellä saa toki edelleen käydä, mutta suosittelemme välttämään, kuten myös kartassa ylitsepääsemättömiksi merkittyjen jyrkänteiden kipuamista ylös ja varsinkin alas. Pimeänä syysiltana kun löytyy nopeampia ja turvallisempiakin reittejä.
Lehes-Kurkossa pysäköidään autot tien varteen yksisuuntaisesti. Kevyemmille kulkuneuvoille erillinen ohjeistus paikan päällä. Opastus Matinmäentien ja Kappeliahontien risteyksestä on paikallaan viimeistään klo 18.

20141016_Lehes1_640

Oheisessa kuvassa näkyvällä rastipisteellä pääsevät kurkot vierailemaan parikin kertaa, muutkin kertaalleen. Tutkikaahan sitä ja tuntekaa olonne oudon levottomaksi.

Matkat: Kurkot 7,2 km, Gubet 4,9 km ja HE 2,0 km.
 

Tervetuloa!

 

One Comment