Pimeämpää, kosteampaa, kylmempää ja pinkkiä

Pohjoisen Päijänteen hyljeksitty helmi

 

Kurkojuna palaa tällä viikolla alkusyksyn maakuntamatkailun jälkeen Jyväskylän maastoihin. Nyt päästään kuitenkin mättäille, joita eivät kurkoilijoiden nastat ole ennen rouhineet. Iso-Urtin niemi Keljonlahden eteläpuolella on tiettävästi ollut vain kerran suunnistuskilpailun näyttämönä: kymmenisen vuotta sitten mittelivät Suomen poliisit voimiaan parin rastin verran myös näillä kallioilla. Nyt on virkavallan käynnistä kulunut jo tarpeeksi, ja Iso-Urtti on valmis ottamaan Kurkon vastaan.

20141002_Hurtti1

Iso-Urttihan on oikeastaan saari; vain kapea kannas yhdistää sen Kinkoriutan rannoille. 1800-luvun alussa piti vielä ainakin kahlata päästäkseen nauttimaan saaren antimista. Eteläosan Urtinvuori paikoin jyrkinkin rinteineen sekä pohjoisemmat loivapiirteisemmät kankaat tarjoavat kurkokansalle elämyksellisen illan. Suunnistustaidoistaan epävarmemmankaan ei tarvitse olla kovin huolissaan. Kunhan muistaa pysähtyä viimeistään polvien kastuessa, ei kauas pääse eksymään.

Maaston kartoittanut Antti Häkkinen sai Kurko-organisaatiolta tilauksen vanhan liiton Kurko-radoista. Sanotaan, että sitä saa mitä tilaa. Kurkon yhteydessä vaan vanhat viidakon sanonnat pitää monesti tulkita uusiksi. Ennakkoon on huhuja kuulunut kuitenkin noin 6,5 ja 4,5 km:n radoista rotuhajonnoilla. Helpon elämän suunnistajat saavat oman maastonsa ja reilun parin kilometrin radan.
Kilpailukeskuksessa ei tällä erää ole valaistusta, asfalttia eikä runsaasti paikoitustilaa. Niinpä lähiympäristön kurkoilijoita kunnioitetaan sitä enemmän, mitä kevyemmillä kulkupeleillä paikalle tulevat ja mitä useamman kaverin saavat ajoneuvoonsa mukaan. Kaikille toki löytyy sijansa mäntyjen välistä.

Opastus Hurtti-Kurkoon alkaa Kinkomaantien ja Erkintien risteyksestä.

Starttiaika on tällä viikolla 19.30. Be there!

20141002_Hurtti2

One Comment

    Error thrown

    Call to undefined function ereg()