Pimeämpää, kosteampaa, kylmempää ja pinkkiä

Synninpäästö

 

Synti-Kurko nautittiin Joutsassa hartaissa tunnelmissa, loistavassa syyssäässä (on muuten loistava sana hirsipuuhun). Kukaan ei ollut tullut katumaan edelliskurkojen syntejään, vaan 82 tyytyväistä yön vaeltajaa odotti innolla päästäkseen nauttimaan tapahtumasta, joka ei voi olla laillinen sillä niin hyvältä se aina tuntuu (kts video).

 

 

Kurkot säksättelivät 29 leimauksen radan läpi vaihtelevalla menestyksellä. Kärjen tämän hetkisestä tilanteesta saa parhaan kuvan tuokiokuvasta eilisillan maalialueelta. Maalileimaukseen väärästä suunnasta syöksyneet Petteri Huikko ja Aleksi Anttolainen kävivät tiukkaakin tiukempaa vääntöä siitä, kumpi pääsee ensiksi leimaamaan. Tilanne ratkesi siihen, että Petteri juoksi 20m ennen leimausta itsensä turvalleen ojaan ja manaili että ”tähän se taas ratkesi”. Tähän noin minuuttia aiemmin maastosta saapunut hyvävoimainen ja tuskin hengästyntyt Toni Saari totesi sankalle fanijoukolleen; ”Ei muuten ratkennut”. Vain pikkusikari puuttui keikarin sormivälistä, höyryä oli ilma muutenkin sakeanaan.

Gubbe/Kurkotar/Nassikka-osastolla alun putkiosuus oli osoittautunut yllättävän haastavaksi. Kakkosta leipoivat sekä Gubet voittanut Heikki Kettunen sekä Nassikoissa isoimmat pisteet rohmunnut Aleksi Ilmonen. Ajan suhteellisuudesta kertoo se, että maastossa Aleksi manaili, että pummiin oli mennyt ainakin kaksi minuuttia. Maalissa sama pummi oli vienyt jo viisi minuuttia. Väliaikoja ei toimitus ole edes uskaltanut katsella. Kakkosen virheestä huolimatta Heikki sai taivaltaa loppumatkan aivan omassa rauhassa ja sanoikin että näin on parempi suunnistaa. Kurkosarjassa porukassa juostessa ajatus tuppaa kuulemma rakoilemaan. Heikiltä penättiin maalissa henkilöllisyystodistusta. Siitä löytyi syntymäpäivän kohdalta syyskuun kuudes 1957. Kurkokomission totuus ja tehtävä –byroo tutkii tätä ja paria muuta yllättävää vanhenemistapausta nimikkeellä ”törkeä itsensä rikokseen yllyttäminen”.

Kurkottarissa oli tällä kertaa tasokas ja laaja osanotto. Tarkin tällä kertaa oli Veera Klemettinen joka pesi kilpasisarensa Janika Puikkosen ja Annabella Tolosen noin viidellä minuutilla. Gubeissa toiseksi itsensä lahjoi ykköshajonnalla päänsä sekoittanut Jones Kahelin ja kolmannen sijan varmisti loppukirillä itselleen Janne Hartman.

 

 

Maasto tuntui suunnistajilta keräävän kiitosta, pimeyttä ja paikoittaista tiheyttä hieman moitittiin. Radat olivat tällä kertaa hieman pitkät, mutta se ei tuntunut menoa haittaavan. Ratojen hajonnoista pientä selvitystä. Esim k248b tarkoitti, että eka rastilla on ollut b-hajonta eli rasti 102 (a tarkoittaa rastia 103 ja c rastia 101). Ensimmäinen numero on joko 1 tai 2, niillä viitataan ekan perhosen kiertojärjestykseen. Toinen numero, eli gubbe-radan eka numero on joko 3, 4, 5 tai 6. Niillä tarkoitetaan tuon toisen hajontahässäkän (tsherno-fly:n) neljää erilaista kiertojärjestystä. Viimeinen numero on joko 7 tai 8 ja sillä tarkoitetaan viimeistä hajontaa. Gubet käyttivät lähes kaikkia 24 mahdollista hajontaa, Kurkot ”vain” 18. Heillä eri mahdollisuuksia olisi ollut 64 kpl.

Valokeilat oli jo monella suunnattu tulevan viikonlopun SM-yöhön, vielä useammalla Iso-Urtin suuntaan. Olipa osoite mikä tahansa, Kurko-byroo toivottaa onnea ja syntisen nautinnollisia rastinottoja!

Synti-Kurkon tulokset , väliajat
sekä kartat: Kurko , Gubbe ja Helppo Elämä .

 
KurkoCupin yösuunnistusta Joutsan Synninkynnyksellä 24.9.2014 ”mediarastilla” (nro 117). Selostus Jukka Huikko:

 

Jukan kuvat.

 

One Comment

    Error thrown

    Call to undefined function ereg()