Keskisuomalaista yösuunnistusta jo 20 vuotta.

Takaisin ruotuun!

(Kuvan rastilla tikapuiden käyttäminen ei ole välttämätöntä)

Kolmannessa kurkossa palataan edellisen viikon erämaaseikkailun jälkeen Jyväskylän tuttuihin lähimetsiin ja Touruvuoreen. Ennakkosuosikkina kisaan lähtee viime viikon kakkonen, lähes takapihalleen pääsevä viimeisten välien spesialisti Marko Tölli. Tipasojan kaltaisia kilometrivauhteja tuskin hurjastellaan tulevalla viikolla. Maasto on ehdottomasti KurkoCupin arvoinen ja nyt vain odotellaan todellista kurkokeliä. Harmittavasti kartalta on poistettu viimeisessä päivityksessä pystyvihreät alueet käytännössä kokonaan. Kurkoilijoiden onneksi osittain maatuneita raivausjätteitä ei ole kuitenkaan kerätty.

Järjestelyt hoituvat tällä kertaa nimettömänä pysyttelevän kaksikon toimesta, jolle kurko-osakilpailun järjestäminen on ensimmäinen laatuaan. Tapahtuman taso pyritään silti säilyttämään korkeana mutta siinä tuskin onnistutaan. Ratamestarikaksikko on vakavasti harkinnut mustalaishajonnan käyttämistä vähentääkseen omaa työtään ja lisätäkseen yhteistyötä kurkojunassa. Koodien tarkastaminen on kuitenkin suositeltavaa vähintääkin matkustajavaunussa olevien kohdalla. Matkalipun puuttuminen voi tulla hyvinkin kalliiksi kurkopistemenetyksenä mitattuna.

Matkat ovat mitä todennäköisimmin 6.5km, 4.7km ja 2.6km tai jotain aivan muuta. Kartan koko A4, rastinumerot ja -koodit on painettu rastiympyrän viereen, jos joku niitä vaikka sattuisi lukemaankin. Lähtö tapahtuu yhteislähtönä kello 19.00. Saavu paikalle ajoissa, jotta varmistat paikkasi kurkojunassa. Opastusta kilpailupaikalle ei ole. Tarkista kuitenkin karttalinkki, jotta vältyt ensimmäiseltä pummilta ennen varsinaista kilpailua. Tule, näe ja koe Ruotu-Kurko niin tiedät mistä muut puhuvat taas seuraavan viikon!

One Comment

    Error thrown

    Call to undefined function ereg()