Valokuvat tapahtumasta

  Ensimmäisen Paviljongin Pamauksen valokuvat löytyvät osoitteesta http://vaajte.kuvat.fi/kuvat/Paviljongin+pamaus+uudenvuodenjuoksu+2014. Valokuvat otti Touho Häkkinen. Valokuvat käytettävissä vapaasti ei kaupallisiin tarkoituksiin. Alla muutama tunnelmakuva tapahtumasta: Lähtötunnelmia 31.12.2014 klo 17.59. Tunnelmia maalisuoralta.    

Ensimmäinen Paviljongin Pamaus koettu

Historian ensimmäinen kuntojuoksutapahtuma Paviljongin Pamaus on saatu päätökseen. Liukkaaksi muuttunut sää tuotti hieman ylimääräistä kiirettä ja lisätyötä järjestäjille ennen h-hetkeä. Jyväskylän kaupungin sekä YIT:n urakoitsijoiden ansiosta reitti saatiin kuin saatiinkin juostavaan kuntoon, suurkiitos heille! Juoksijoita kertyi mukava määrä ensimmäiseksi kerraksi, tasan 150. Paikalla ollut yleisö ja juoksijat tuntuivat nauttivan tapahtuman rennosta tunnelmasta. Kuntosarjojen lisäksi kilpasarjoissa…

Keli lämmin ja reittiä hiekoitetaan

Lämmin keli toi mukanaan liukkauden. Hätä ei ole tämännäköinen vaan kaupungin hiekoituskalusto tekee parhaillaan korvaamatonta työtä reitillä. Paikoitellen reitillä voi olla kuitenkin liukasta. Yritämme parhaamme mukaan reagoida tilanteeseen hiekoittamalla pahimmat paikat.

Viimeisiä viilauksia

Tässä joitain lisäyksiä ja muutoksia ennakkotietoihin: – ilmoittautuminen ja rekisteröinti juoksuun Paviljongin sisällä infossa klo 16.00-17.30. Tämän jälkeen tiedot viedään ajanottoon, joten olethan ajoissa paikalla! Lähtöpamaus klo 18.00 – ennakkotiedoista poiketen narikkapalvelua ei ole tarjolla, mutta lämmintä sisätilaa on riittää pukeutumiseen ja varusteiden vaihtoon. – käytä yleisiä parkkipaikkoja ja parkkihalleja. Ilmaisia 4 tunnin parkkipaikkoja on…

Icebug-puffit ja PowerBar-urheilujuomaa osallistujille.

70 nopeinta paikan päällä ilmoittautujaa ja kaikki ennakkoon ilmoittautuneet saavat Icebug-puffin mukaansa tapahtumasta. Maalissa palautumisen hoitaa lämmin PowerBar-urheilujuoma. Kaikki osallistujat ovat mukana arvokkaiden arvontapalkintojen arvonnassa, lista arvontavoittajista nähtävillä heti maaliin tultua Paviljongin seinällä. Palkinnot noudettavissa infosta. Ilmoittautuminen paikan päällä Paviljongissa avataan klo 16.00.

Vuorokausi Paviljongin Pamaukseen

Paviljongin Pamauksen ilotulitteet ja roihut tarjoaa Jyskän varastomyymälä. www.jvm.fi Reitti merkataan ulkoroihuilla ja raketit kannustavat kärkijuoksijoita matkan varrella. Paviljongin lähtöPamauksesta vastaa Harri Mehto show.

Valokuva muistoksi osallistujille

Uudenvuodenjuoksun osallistujat saavat muistoksi digitaalisen valokuvan omasta maaliintulostaan. Kuva on ladattavissa osallistujille tapahtuman jälkeen nettisivuiltamme. Ennakkoilmoittautuminen tapahtumaan vielä tänään ja huomenna! Jos vielä emmit osallistumistasi, niin paikan päällä voit ilmoittautua myös korkeammalla hinnalla.

Icebug-nastalenkkarit kilpasarjojen voittajille

Joululahjojen jako ei pääty tänä vuonna jouluun! Historian ensimmäisen Paviljongin Pamauksen N 10km ja M 10km sarjojen voittajat saavat palkinnoksi vapaavalintaisen parin ja koon Icebug-nastalenkkareiden valikoimasta (arvo n. 150€). Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan lisäksi erinomaiset palkinnot: Sokos hotellien lahjakortti Paviljongin viihdekonsertteihin lahjakortteja Icebug-nastakengät Sats Elixia kuntosalilahjakortteja Tuotepalkintoja Kannattaa siis tulla mukaan jo pelkästään palkintojen vuoksi;)…