Keskisuomalaista yösuunnistusta jo 20 vuotta.

Hiukan ISOa draamaa

 

ISO-kurko piti minkä lupasi ja tarjosi urheiludraamaa monella taholla. 109 osanottajaa kauniissa ja kuulaassa syysillassa uhmasi pimeyttä Päijänteen jylhillä reunoilla. ISO-kurkossa ei tarjottu “After Dark Double Grab” tyylistä hajontaa vaan luotettiiin pitkälti perinteiseen “vähemmistökansalainen+” menetelmään reippaan alkunousun merkeissä.

kurko 16

Kurkosarjassa Pasi Ikonen, Antti Anttonen ja Samuel Heinonen taistelivat alun hajontojen jälkeen tasapäisesti läpi soiden ja kivikoiden. Pais kiri maalileimaukseen 6 sekunnin kaulassa, mutta tuomaristo nosti punaisen laikan pystyyn väärällä hajonnalla leimaamisen vuoksi. Antti ja samalla hajonnalla ollut Samuel läpäisivät sen sijaan tarkastuksen kiitettävin arvosanoin keräten siten suurimmat pistepotit.

DSC05569_rev1_jake

Gubeissa nähtiin taas, mitä liian vähäinen verimäärä saa aikaan. Alun reipas kiipeäminen mäelle vei kaiken veren jalkoihin ja eikä sitä riittänyt enää päähän; ykköstä pummailtiin oikein urakalla ja porukalla. Puolentusinaa kilpailijaa ei rastia löytänyt lainkaan, vaikka pisteellä oli kokoa Nalle Puh:n kotimetsän verran. Alkumatkan ISO-Gubbe oli Hartmanin Janne, joka taivalsi vielä viimeisellä rastilla reilussa 3 min johdossa. Homma lerpahti kuitenkin 5 minuutin pummiin maalisuoralla ja takaa-ajajien ISO letka Puttonen johdolla kuittasi ensimmäisenä maaliin.

Klemettisen Veera oli Kurkottarissa ylivoimainen tasaisen varmalla suorituksella. Nassikoissa Aleksi piti Suunnan Oton takanaan poikien sattuessa samalle radalle. Helppo Elämä taisi olla liiankin helppo Elisalle.

 

Aivan oman lukunsa Kurkoilun historiaan kirjoitti Peter Jensen (Aarhus, Tanska). Herra päätti aloittaa suunnustusuransa huipulta ja valitse elämänsä ensimmäiseksi suunnistussuorituksi ISO-Kurkon. Onnittelut onnistuneesta valinnasta ja vielä isommat Gubbe-radan kiertämisestä hyväksytysti läpi. Tästä jäi varmasti kerrottavaa jälkipolvillekin.

DSC05620_rev1_peter

Hajontakartat: Kurkohajonta, Gubbehajonta ja Helppohajonta.

Tulokset: KokonaistuloksetRatatulokset ja Väliajat.

 

Touhon kuvia Terän arkistossa.
Jeah:n kuvia SkyDrivessä.

 

Palaute tämänkertaisesta reissistä oli kantaa ottavaa. Valtaosa tykkäsi keskimääräistä vaativammasta setistä kovastikin, mutta joidenkin mielestä ISO-kurko oli vertaansa vailla olevaa, mutta vastakkaisesta suunnasta katsottuna.
Kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi on tarjolla, kun Kurkokiertue ensiviikolla suuntaa Hankasalmelle ja viimeistään Continental-kurkossa on syytä vaihtaa kesäkumit pitävimpiin.

20131113_kurko66_rev1

 

9 Comments

  • AnttiPe
    Posted 15.11.2013 at 18:57 | Permalink

    Hienot oli maastot ja hyvin toteutetut radat. Iso kiitos! Harmi että minulta jää Paisin jekut ensiviikolla kokematta. Mukavan näköistä mäkeä on ainakin karttapaikan mukaan taas tarjolla. Noh parin viikon päästä taas messissä…

  • Pais
    Posted 14.11.2013 at 20:34 | Permalink

    Kuhan vaan piruilin…selkeä hylsyhän se oli. Mutta tämä kostetaan.OCAD 11 Pro on auki ja taitaa tulla ensi viikon karttaan & ratoihin vielä pari muutosta. Kohta luvassa ennakkoa siitä!

  • Reiman
    Posted 14.11.2013 at 14:44 | Permalink

    Kiitos vielä Kurkoilijoille eilisestä käytöksestä yleisesti.
    Päivänvalossa tehdyssä jälkitarkistuksessa ei näkynyt tien penkoilla roskan roskaa.
    Kukaan ei myöskään lyönyt silmää mustaksi illalla;-)

    Timppa

  • Ossi
    Posted 14.11.2013 at 11:24 | Permalink

    Kiitoksia ISOsti taasen kärsimyksistä! Olisko mitä siirtää ensi viikolla starttiaikaa vaikka puolella tunnilla, jos mennään kovasti Hankasalmen takamaastoihin? Moni työssäkävijä saattaisi keritä paremmin.

    • Reiman
      Posted 14.11.2013 at 21:48 | Permalink

      Ei tarvetta siirtää. Continental-opaste löytyy ohjelmasivulta ja ajomatka Jyväskylän suunnasta on kohtuullisen lyhyt.

  • Reiman
    Posted 14.11.2013 at 09:19 | Permalink

    ISO-Kurkon metsätieltä poimittiin talteen partiolaisten 100v putkihuivi tai kotoisammin “buffi”. Lunastettavissa takaisin seuraavissa Kurko-tapahtumissa.

    Timppa

  • Jussi Palonen
    Posted 13.11.2013 at 23:39 | Permalink

    Hienolta näyttää täältä kotosohvalta. Tuollaisia yöreenejä lisää.

  • Pais
    Posted 13.11.2013 at 21:53 | Permalink

    Minusta tuo vihreä suora näyttää erittäin hyvälle! Muutenkin oli kyllä huippubaana ja maasto. Kutosella oli vaan tuo väärä koodi kartassa, mutta ei se häirinnyt kauheasti. Siinä oli kartassakin jotain outoa kun seuraavalle lähtiessä kumpare tuli niin äkkiä vastaan. Luulin että laserkeilauskartoissa ei ole sijaintivirheitä, mutta tässä oli kyllä ainakin 69m heitto. Se oli toisaalta hyväkin, kun nyt tuo katapultti sinkosi mut vielä voittotaisteluun juuri sopivasti…

    • Morceli
      Posted 13.11.2013 at 22:33 | Permalink

      Kiitos järjestysmiehille!

      Ettet vaan Pasi käyny väärällä kuutosella, koska mulla oli ainakin koodi 42 ja siinä vasemmalla häämötti ilmeisesti Gubbe-rasti. Koodia en käynyt tarkistamassa – en kyllä taistellut voitostakaan, mutta eloon jäin!

Post a Comment