Pimeämpää, kosteampaa, kylmempää ja pinkkiä

Hindus-Kurkon tulokset

 

Hindus-kurkon tuloksia ihmetellään vieläkin – sekä juoksijoiden että järjestäjien toimesta. Muutamilta kilpailijoilta jäi emit-kortit nollaamatta, joten systeemi pukkasi hylkyjä tuloslistoille. Lokien tarkistuksen jälkeen muutamia uusia nimiä on päässyt hyväksyttyjen joukkoon, mutta väliaikoja heille ei voitu pelastaa. Joku muukin käsittämätön merkintä luetuilta korteilta koneelle ilmaantui, mutta korjaillaan ainakin pisteiden osalta jälkikäteen.

Julkaistut Tulokset ja Väliajat. Lähtö tapahtui noin 3 min myöhässä tulospalvelun kilpailuaikaan nähden, joten lopputuloksissa ja 1. rastin väliajoissa on hieman ylimääräistä.

Kartat: Kurko, Gubbe ja Helppo Elämä.

Hindus_kuva1

Kuvia (Kiitos Pasille!) illan pimeydestä SkyDrivessä.
 

Vaativa maasto, hyvät hajonnat, ”mielenkiintoinen” kartta, paikoitellen poissaolollaan hämmentänyt kivikko ja maittava laku maalissa sai monen kilpailijan suun maalissa hymyyn. Muutamia irvistyksiäkin maalissa nähtiin, lähinnä pitkän loppukiritaistelun ansiosta. Maalissa jouduttiin kaivamaan lakupussien lisäksi myös ensiapulaukku esiin:
Hindus_kuva2

 

2 Comments

    Error thrown

    Call to undefined function ereg()