4.6.2008
EM-KISOISSA HYVIÄ FIILIKSIÄ, KUNNES AKILLEENKANTAPÄÄ PETTI

EM-kisat Latviassa olivat ikimuistoinen kokemus. Kaksi kuukautta sitten olin varma, että kisat tulevat liian aikaisin, enkä ehdi vielä kisakuntoon. Vielä kuukausi sitten en uskonut, että pääsen erittäin hyvään kisakuntoon. Kuukausi sitten jalan kuntoutus oli hyvällä mallilla ja olin varma, ettei akilleen kanssa tule EM-kisoissa ongelmia. Kovat harjoitukset, erityisesti kisat, sujuivat nousujohteisesti viikosta toiseen ja suorituskykyni parani jatkuvasti. Kuntoutin akillesta niin hyvin kuin suinkin mahdollista, mutta rasitusta kertyi hieman liikaa SM-maastoihin mennessä. Silloin tapahtui lievä muutos toipumisessa. Akilleksen kiinnitysalueelle kantaluuhun tuli liikaa ärsytystä ja jonkinlainen tulehdusreaktio, jolloin jalka ei enää toipunut yhtä hyvin yhden kevyen päivän jälkeen kuin edellisillä viikoilla. Uskoin kuitenkin, että EM-kisojen jälkeen viikon juoksutauolla tilanne korjaantuisi.

EM-kisoissa tavoitteeni oli tehdä paluuta huipulle enteilevä suoritus pitkällä matkalla ja haastaa itseni hyvään suoritukseen keskimatkalla. Pitkän matkan jälkeen minulla oli todella voittajafiilis. Vaikka sijoitus oli vaatimaton 12., olin tosi tyytyväinen suoritukseeni. Olin kolmessa kuukaudessa palannut suunnistuksen huipulle jouduttuani pitämään 8kk suunnistustaukoa. Olin ja olen edelleen onnellinen, että pääsin kokemaan nämä tunteet pitkän matkan jälkeen, sillä ne kantavat vielä pitkälle ja antavat voimia tulevaisuuteen. Kova työ kuntoutukseen kannatti joka tapauksessa. Tiedän nyt, että olisin ehtinyt MM-kuntoon, jos jalka vain olisi pysynyt tahdissa mukana, mutta ei tällä kertaa.

Pitkän matkan jälkeen akilleksen kiinnitysalueella oli arkuutta ja epäröin hieman lähtö keskimatkalla. Kuukausi sitten olin ajatellut, että jalka olisi jo paremmassa kunnossa Latviassa, mutta kun ei. Tilanne vaikutti kuitenkin riittävän hyvältä ja erityisesti akilles tuntui vahvalta. Keskimatkan karsintaa ennen kävely tuntui mukavalta. Kuitenkin verryttelyssä huomasin, että kantapäässä on arkuutta ponnistaessa, mitä olin odottanutkin. Verryttely sujui hyvin ja tein voimakkaita venytyksiä akillekselle, jotta iskun ja venytyksen sieto olisi mahdollisimman hyvät. Lähtiessä tilanne näytti hyvältä.

Maasto oli vaativan peitteistä ja ykkösväli kiitettävän haastava. Rastia ennen olin hieman epävarma, tulinko oikein, mutta luotin suuntaani ja nopeisiin varmistuksiin. Tulin ihan rastin viereen, mutta en nähnyt maastossa pistekumparetta, joka piti olla rastini. Katsoin hieman vasemmalle ja näin lipun. Rasti ei ollut minun. Katsoin olevani aukean supan päässä, joten rastini piti olla siinä, mihin tulin aluksi. En nähnyt edelleenkään kumparetta. Menin toiselle puolelle ja sain varmistuksen ajolinjalta avosuolta rastin kohdalta ja palatessani menin nenää pidemmälle oikealle ja siellä lippu oli nenän takana. Tästä hermostuneena lähdin kohti kakkosta, ylitin polun ja laskeuduin vauhdikkaasti kohti suota ja samalla aivan utopisesti kuuluu jalasta naps, putoan polvilleni, yritän nousta. Kun varaan oikealle jalalleni, putoan jälleen polvilleni. Tajuan, että kausi oli siinä. Ensin tuntui, että elämä oli siinä, mutta se tunne meni nopeasti ohi. Raahasin jalkaa perässäni lähtöalueelle 20min ja sain ensiavun. Kivut olivat tilanteeseen nähden lieviä, henkinen shokki sitäkin suurempi. Elämä kuitenkin jatkuu.

Pääsin kolmen yön päästä toista kertaa Sakari Oravan leikkuupöydälle. Akilles ei ollut mennyt ihan oletetusti poikki, vaan se oli irronnut poikittaisesti kantaluusta. Oletettavasti vuosia kestäneen kroonisen kantaluutulehduksen takia akilleksen kiinnitysalue oli jäänyt heikoksi. 5,5kk sitten tehdyn operaation jälkeen akilles oli vahvistunut ja saanut takaisin elastisuutensa, mutta kiinnitysalue oli jäänyt heikommaksi. Todennäköisesti jossain vaiheessa kautta tämä olisi tapahtunut vastaavanlaisessa tilanteessa. Näin ollen en murehdi tapahtunutta, vaan katson tulevaisuuteen. Akilleksen kiinnitysalue vahvistettiin kantaluuhun poratuilla ankkureilla ja 60% sulavilla lasikuituompeleilla. Niistä 40% jää siis lopun elämääni tukemaan akilleksen kiinnitystä kantaluuhun. Kun tilannetta jaksaa katsoa vuoden päähän, niin ennuste akillekselle, kantaluulle ja minulle suunnistajana on parempi kuin ilman onnettomuutta. Akilleksen repeämä vain valmisti minua suurempaan katastrofiin, johon olen nyt valmis. Tiedän, että paluu huipulle on mahdollista, kun maltan ottaa päivän kerrallaan rauhallisesti. Seuraavan kerran suunnistaen toivottavasti 10kk:n kuluttua...

Tulokset EM-pitkältä ja karttani alla:


-jani-