10.8.2006
MATKA MAAILMANMESTARIKSI

Olin jo valmis ennen kuin Arponen sanoi lähdössä tänä vuonna minulle tutuksi tulleet sanat: hallintaa ja harmoniaa. Olin oikeasti täynnä tahtoa hallita suoritusta alusta loppuun ja oloni oli rauhallisempi kuin koskaan ennen kisastarttia - olin hyvin harmoninen. Tiesin osaavani homman ja olin aidosti tyytyväinen, että juuri minä saan ottaa karttani ja tehdä suoritukseni alusta loppuun. Muut olivat verrytelleet huolella ja tehneet vetoja ja vaikka mitä. Minä olin verrytellyt ja venytellyt jo aamulla, enkä tarvinnut kuin kevyen lihasten vatkauksen, jonka Olli hoiti tutulla tavalla ja siihen lihasten lämmittelyt päälle. Lämpimässä säässä on se hyvä puoli, että lihakset lämpiävät nopeasti - niin nytkin.

Tutut lähtöpiippaukset, ulos lähtöportista ja kartta käteen. Nopea vilkaisu ja suunta kohti mäen päällistä on selvä. Maasto on peitteistä ja 30 metrin jyrkkä nousu heti alkuun tuntuu karulta. Päällä onneksi valkenee ja saa hetken juosta rennosti. Oikealla näkyy kuviorajan reuna. Oikaisen hiukan ja painelen alas notkoon, joka on tiheä. Syöksyn puskan läpi mäkeen, jossa rastinotko sijaitsee. En ole aivan varma, millä tasolla etenen, mutta tajuan pian rastin olevan vähän ylempänä, jonne sujuvasti kaarran.

Kakkosväli näyttää pahalta: vihreää ja iso notko välissä. Ylhäältä kierto ei edes käväise mielessä, vaan kaarran oikealta, mutta penkkaa tulee kiitettävästi. Löydän vihreästä hyvää kulku-uraa. Meno tuntuu raskaalta, mutta harvoin se on lentoa ylämäkeen. Kuitenkin alun peitteisyys ja vaativuus yllätti minut melkoisesti. Polulta lähden tiheään maastoon ja seurailen tumman vihreän reunaa rastinotkoon. Rasti on siellä, missä sen oletankin olevan.

Ensimmäinen pitkä väli, eikä ollenkaan helpoimmasta päästä. Nopeasti valitsen intuitiooni luottaen oikealta polkuja seurailevan reitin. Alussa on tiheämpää ja saa olla tarkkana, että pääsee suoraan polulle. Polulla katson väliä tarkemmin. Rinne näyttää kohtuu hyvältä, mutta päätän kiertää polulle asti. Lopun suorempi vaihtoehto tuntuu paremmalta kuin kokonaan oikea kierto, joten valitsen suon läpi puskemisen. Vaikka Tanskassa suot eivät ole yleensä hyviä juosta, luotan siihen, että kuivuus on vaikuttanut täälläkin. Oikealta rastinotto tuntuu vaativammalta ja pitäisi puskea tiheikön läpi. Väli sujuu hyvin, vaikka polulla en meinaa löytää rentoutta juoksuuni. Vastaan tulee ja poikittain edestäni menee kilpatovereita, jotka ovat radalla jo paljon pidemmällä. Keskityn omaan suoritukseeni. Lähestyn talon pihaa ja mieleeni muistuu, että piha-alueet ovat sallittuja (IOF:n sääntöjen mukaan) kuten pistepellot, ellei niitä ole kielletyn alueen merkillä karttaan merkitty. En kuitenkaan kehtaa juosta pihan poikki, sillä perhe näyttää olevan kotona. Kierrän mansikkamaan laitaa aukolle ja kohti suota. Suo ei ole hyvää juosta, mutta onnistun löytämään hyviä paikkoja. Edessä näen aukeaa ja hetken luulen, että tulen oikeammalle aukolle, mutta tarkemmin katsottuani olen suoraan rastin kohdalla. Nautiskellen otan leiman puskan takaa.

Lyhyt väli jälleen ja suolla...täällä. Kyllä on ratamestarin pitänyt etsiä paikkoja, joita ei harjoituskartoilla ole ollut. Toisaalta ihan hienoa. Näkyvyys on alle turvallisen etäisyyden. Tarkkana suunnan kanssa. Ylitän pienen polun ja tarkistan, että vihreän reuna on kohdalla. Rasti on suoraan edessä ja aukea on poikittain, joten ohi ei enää pääse. Pongaan aukean ja katselen, mihin se päättyy. Rasti on hiukan piilossa, mutta näen sen heti.

Viitoselle nousua välttäen ja polkua hyödyntäen. Alussa taas tarkkana puskassa, että pääsee juuri sinne, mistä polulle on nopein reitti. Puskan takana odottaa yllätys - Gonon seisoo ihmetellen polun lähellä. Totean pian, että hän on hukassa ja nelonen vielä käymättä. Kisan jälkeen selviää, että Gonon oli nähnyt Terkelsenin ennen nelosta ja unohtanut katsoa leimatessaan koodin. Päähän oli jäänyt takomaan pelko, ettei rasti ollut oma. Niinpä hän lähti tarkistamaan koodia. Luulin jo hetken, etten Gononia näe enää tämän kisan aikana. Keskityn suunnistamiseen, vaikka ote hetkeksi herpaantui ja lähdin liian aikaisin polulta, virhe oli marginaalinen. Polulta vihreään lähti ura juuri oikeasta kohdasta ja rastille oli hyvä tulla. Kulautin hiukan juomaa ekalta väliaikarastilta. Olo tuntui paremmalta kuin alkumatkasta.

Kuutoselle oli siirtymäväli hulppean kartanon kupeesta. Liekö kartanon omistaja se herra, joka on kieltänyt kaikki suunnistustapahtumat maillaan. Maanomistaja oli antanut luvan vain MM-kisan järjestämiseen ja sanonut, että voitte repiä kartat kisan jälkeen. Lähdössä jo ymmärsin, että Terkelsenin ainoa syy lähteä pitkään kisaan oli juuri se, että vain tämän kerran annettiin mahdollisuus suunnistaa Additin maastossa. Tuskin oli järkevä päätös keskimatkaa ajatellen. Kuitenkin ennen kuutosta näin rinteessä Chrisin selän. Tässä vaiheessa olin voimieni tunnossa ja jaksoin mukavasti juosta jyrkän nousun rastille. Toki pyrin mahdollisimman kevyeeseen askeleen.

Näin, että Chris lähti kiertämään vasemmalta. Itse katsoin, että oikea kierto näyttää paremmalta. Lähdin suoraan rastilta ja juostuani pari sataa metriä oikean nousu näytti turhan isolta. Muutin suunnitelmani suoraksi reitiksi, mikä oli virhe numero yksi. Oikealta menevä reitti oli ratamestarin ihannereitti. Tää on just tätä, että edellä lähteneet kilpailijat sotkevat ajatuksia, eikä intuitioonsa enää luota. Onneksi en sitä tiennyt kisan aikana. Toteutin välin suoraan kohtuu hyvin, mutta tunsin, että reitti ei ollut nopea. Varmistus siitä tuli, kun näin Chrisin jälleen edessäni. Toisaalta sain varmistuksen sille, että reittini ei ollut todella huonokaan. Loppu oli nopeaa loikotusta ja imutin Chrisin rastille mennessä kiinni.

Kasi oli viimeinen rasti ennen kartankääntöä (-vaihtoa). Väli oli selkeää suunnistusta, mutta vasta rastinotkon varmistuttua käänsin kartan ja tein suunnitelman ysille. Chrisillä ei ollut aikomustakaan välittää minusta, vaan hän lähti rastilta oikealle kiertämään läheltä 12. rastia. Itse päätin suoremman reitin ja näin, että Gonon oli ihan tuntumassani. Hän oli tehokkaasti hyödyntänyt reitinvalintavirheeni seiskalle ja saanut minut kiinni. Eroa viitosella oli 50 sekuntia, jonka siis Gonon oli imuttanut paremman reittinsä turvin kiinni. Silloin tiesin, että sain matkaseuraa todennäköisesti koko loppumatkaksi.

Gonon jäi selvästi taustalle juostessani ysiä kohti. Vihreässä notkossa oli ura, kuten arvelin ja sitä oli hyvä mennä ylämäkeenkin. Siitä lähti toinen virheeni, kun ajatus katkesi hetkeksi ja tiheikössä suunta jo kääntyi oikealle. Oikaisin läpi vihreän kohti valkoista, mutta vihreä vaan jatkui ja jatkui, kunnes näin edessä aukeaa ja Terkelsenin. Olin kaartanut liiaksi oikealle ja tajusin heti, missä mennään. Ymmärsin myös, että virhe oli vähintää puoli minuuttia. Siitä iskin Chrisin rinnalle ja rastinottoon. Rasti oli tiheän jälkeen notkon kupeessa kuopassa, eikä helpoimmasta päästä. Pienen epävarmuuden jälkeen leimaan Chrisin perään ja Gonon mun jälkeen.

Suunnistus helpottuu kympille näkyvyyden parantuessa. Isken lisää pökköä ja kaarran rastinotkoon. Seuraava väli on vain siirtymä ja ehdin jo suunnitella hiukan rataa eteenpäin. Ensimmäistä kertaa noteeraan myös tosi pitkän välin, joka on pian edessä. Vaikka olin nähnyt Holger Hottin kiertävän 12. oikealta, niin tunnen vasemman kierron olevan parempi. Tiedän puskiessani kohti rastia, että ratkaisuni oli oikea.

Seuraava väli oli taas vaativampi - oikeastaan viimeinen puskaväli. Löydän nopeasti itselleni mieluisan reitin oikealta kaartaen. Jonkin verran jyrkkää nousua ja alamäkeä osuu reitille, mutta vasen kierto näyttää järkyttävältä. Terkelsen jää sille tielle, kuulemma. Gonon ahdistelee ylämäissä ja tuskailee alamäissä, mutta pidän paikkani vetojuhtana lähelle pitkän väli alkua. Ongelmia ei ole ja rastit ovat siellä, missä pitääkin - sekä 13. että 14. rasti.

Viidestoista väli on suora siirtymä, joten välin puolivälissä annan Gononille vallan suunnistaa ja alan vilkuilla pitkän välin vaihtoehtoja. Todella hankalalta näyttää, eikä olokaan enää ole pirtein mahdollinen. Vasen kierto alkaa vähitellen vaikuttaa parhaalta, vaikken pysty vielä päättämään. Vilkaisen jälleen maastoa ja Gonon vie meidät hyvin rastille. Otan juomaa ja jatkan välin pohtimista. Mietin rastilla ainakin 10 sekuntia ennen kuin päätös vasemmalta kierrosta varmistuu. Olin ennen kisaa katsonut peruskartalta ja nähnyt myös auton kyydistä, kuinka jyrkkiä rinteitä valtatien (joka oli kisan ajaksi ministerin määräyksestä suljettu!) molemmilla puolilla oli ja tiesin, että tämä on tai voi olla ratkaiseva valinta. Vasemmalta kiertäen jouduin puskemaan aluksi vihreän läpi taistellen (ratamestarin tarkoituksella suunnittelema kikka, jottei vasen kierto houkuttelisi), mutta sen jälkeen sain ladella polkua, minkä pystyin ja nousut tulivat vastaan melko loivina. Jo rastivälin puolivälissä olin tyytyväinen valintaani, sillä pienet krampin poikaset, joita olin juuri tuntenut alkoivat rennossa polkujuoksussa helpottaa. Muutenkin eteneminen tuntui vauhdikkaalta. Gonon tuskaili perässä. Välin loppu oli parempaa kuin kartalta oletin, mutta toisaalta muistin, että koko Löndalin puoli näytti tieltä katsottuna paremmalta. Nyt sille tuli varmistus, että puskia ei enää tarvinnut taistella, ainoastaan mäkiä ja väsymystä vastaan.

Seuraava väli oli siirtymä tv-rastille. Vauhdikasta kuvaa sai alamäestä hyväpohjaisessa maastossa. Minua hiukan huvitti, kun Gonon iski rinnalleni tv-kamerojen ilmestyessä näkyviin, mutta alamäessä käytin jälleen parhaita ominaisuuksiani hyväkseni ja leimasin ensin. Sitten olikin jo perhosten keskusrasti. Rastia lähestyessäni näin kumara-Carstenin leimaamassa yhdellä perhosrastilla, mutten muistanut, että hän oli lähtenyt jo 16 minuuttia minua ennen. Keskusrastilla Gonon oli ensin ja näytti, että hän pystyy taistelemaan kanssani rinta rinnan. Mielestäni perhoset eivät tarjonneet mitään erikoista, vaan lyhyttä siirtymä jyrkissä mäissä. Eipä silti, tehtävänsä ne varmaan tekivät, jos joku yritti vain peesata. Gonon oli lähtenyt 4 minuuttia minua ennen, joten meillä oli perhoslenkit samoin päin.

Keskusrastilta lähdettäessä vihreä alue näytti liian pahalta ja niinpä päätin kiertää hiukan oikealta, virhe numero kolme. Vaikka pääsin enemmän polkua, suoraan oli vähemmän nousua ja tietysti lyhyempi matka. Tällä välillä 25. rastille Lauenstein sai eniten eroja kiinni. Hävisin hänelle 42 sekuntia. Seuraava väli on selkeä ja lähestyimme kuulutusta ja yleisöä. Kuvaajia oli monta räpsimässä 26. rastilla ja tiesin olevani taistelussa mukana. Virheitä oli tullut minimaalisen vähän ja vauhti oli tuntunut hyvältä, joten olisin suuresti yllättynyt, jos joku olisi vetänyt paljon kovempaa.

Yleisön eteen juostessani olin väsynyt, mutta fiilis oli hieno. Kisaa oli jo 1,5 tuntia takana, eli väsymys kuului asiaa. Ennen varsinaista kisayleisön meteliä Juke huutaa ottaessaan kuvaa: Nyt se tulee! Taistelutahto oli niillä sanoilla enemmän kuin varmistettua. Kun kerran olin niin kovasti tavoittelemassani mestaruudessa niin tiukasti kiinni, en todellakaan aikonut siitä enää luopua. Kuulutuksesta selvisi, että johdan 38 sekuntia Lauensteinia, mutta myös se, että olin menettänyt yli minuutin johtoa edellisestä väliajasta. Hetkellisesti ajatukseni käväisi Marcin hurjassa nousuvauhdissa, mutta heti tajusin, että minulla on vielä voimia ja etua aivan riittävästi. Kaikki oli omissa käsissäni - nyt tai ei ehkä koskaan! Suunnistustehtävään tiukasti keskittyen.

Pakenin yleisön näkyvästi ja tunsin, kuinka Reetan ja usean muunkin suomalaisen sydän huokailee ja on kovilla jännityksestä. Olen suomalaiselle suunnistukselle ja ennen kaikkea itselleni velkaa tämän yhden maailmanmestaruuden. Palaan suunnistukseen ja reitti on selvä. 28. rastinotto on yksi pahimmista, sillä pieni notko isomman kupeessa on lievästi sanottuna piilossa, mutta löytyy suoraan. Seuraava väli on kuin minulle tehty tässä vaiheessa kisaa. Loivaa alamäkiloikotusta kulmia hioen. Teen tehtäväni huolella ja tietämättäni ratkaisen kisan tässä - olen välin selvästi nopein Gononin kanssa. Rastipiste oli aivan suomalainen peitteinen notko ja tuntui tutulta, vaikkei helppo ollutkaan.

Seuraavalla välillä ratamestari varmisti, että kaikki ehtivät vielä 1 tunnin ja 40 minuutin väsymyksen painaessa jaloissa tajuta hyvin, että vielä on selvitettävä valtava nousu toiseksi viimeiselle rastille. puolen kilometrin matkalla 75 metriä nousua - tuttua Laajavuoren hissikuilun jyrkkyyttä, ajattelen, mutta mäkeen nousu tuntuu silti tuskaiselta. Gonon on tunnetusti tosi kova jyrkissä ylämäissä ja niinpä hän puskee väkisin rinnalleni ja ohi. Silloin ajattelen, että tässä on kyse vain henkisistä voimista ja isken kantaan. Päätän, että Gonon ei ole ainakaan MM-kultaa ratkaisevia sekunteja minua edellä maalissa. Pystyn venymään viimeisilläni mäen päälle ja tiedän, että olen kaikkeni tehnyt. Enää yksi alamäki ja olen tehnyt sen, minkä osaan ja mihin pystyn MM-finaalissa. En pysty nauttimaan tunteesta, sillä fyysinen tuska on kivun äärirajoilla.

Näen alhaalla rastin ja Gonon painaa edellä. Carsten leimaa siellä 10 sekuntia ennen. Isken, minkä pystyn kohti maalialuetta. Viimeinen rasti näkyy ja kuulen kuulutuksen, että minulla oli reilu minuutti aikaa ja se riittää. Teen pienen spontaanin tuuletuksen. Samassa Juke huutaa: Se on siinä! Ohitan Gononin ennen rastia, jotta pääsen ensin leimaamaan, eikä hän vastustele. Tuuletan toistamiseen. Juoksen Suomen lipun alta ja hirmuiset tunteet valtaavat koko kehoni. En tunne lainkaan väsymystä viitoituksella. Kuulen huudon ja vastaan spontaanilla Jellonan karjunnalla. Aivan mahtavaa - en saa pidettyä suutani kiinni, vaan karjun vielä maaliviivalla tuulettaen villisti. Kaadun maahan sydämeni pohjasta kaikkeni antaneena. Silmät kiinni nautin tunteesta. Joku tulee päälleni - en avaa silmiä, enkä hetkeen saa happea, mutten välitä. Fränk alias Salmi nautti hetkestä kannassani - täysillä!

Joku suutelee minua, jolloin avaan silmäni. Kun näen sen olevan Reetta, vastaan suuteluun. Reetta nauttii hetkestä yhtä paljon kuin minä. Pian kisan jälkeen vuorotellen kyyneleet ja hymy vaihtelevat kasvoillani. Tunnen oloni samalla tyhjäksi ja täydeksi - se on siinä - minä tein sen, mistä ehdin 18 vuotta unelmoida. Astuin esikuvani, Sallisen Karin, saappaisiin. Toivottavasti en ole yhtä vanha kuin Kari tänä päivänä, kun Suomi saa juhlia seuraavan kerran suunnistuksen miesten kuninkuusmatkan maailmanmestaruutta. Lupaan ainakin yrittää ensi vuonna uudelleen, mutta vain nauttien jokaisesta hetkestä ;-)



-jani-