17.8.2005
MM-PRONSSI TUNTUU JO MAKEALTA


Japanin MM-kisat on takana ja sopeutuminen kotielämään on alkanut. Tällä hetkellä tuntuu, että aikaeroon länteen päin on helpompi sopeutua, kunhan vaan venyttää illalla nukkumaan menoa. Aamulla herääkin sitten kuudelta virkeänä uuteen päivään. Elämä jatkuu MM-kisojen jälkeenkin, vaikka hetkeksi tulee hiukan tyhjä olo, kun ei tarvitse suunnitella kaikkea tekemistä tarkasti etukäteen. Siinä juuri onkin loppukesän ja syksyn hienous, voin tehdä mitä minua huvittaa. Erityisesti harjoittelun osalta nautin siitä, että teen juuri sitä mitä tällä hetkellä haluttaa tehdä ja nautin itse tekemisestä ilman tarkkoja tavoitteita. Selvää itselle on kuitenkin se, että SM-kisoissa ja syksyn MC-kiertueella haluan pärjätä hyvin. Panostus niihin ei ole kuitenkaan yhtä kova kuin MM-kisoihin, mutta tulokset voivat olla silti parempia.

Sprintin MM-pronssi oli pienoinen yllätys itselleni, vaikka uskoin mitalin olevan mahdollista saavuttaa. Kuitenkin odotin mitalia, niin kuin varmasti moni muukin minulta odotti, normaalimatkalta. Japanissa kaikki sujui polvien kipuiluja lukuun ottamatta täysin suunnitelmien mukaan aina normaalimatkan finaalin starttiin asti. Tosin oli mulla mahan kanssa ongelmia pariin otteeseen, mutta ne ovat kisareissuilla mulle normaalia arkea. Sopeutuminen säähän, ruokaan ja kulttuuriin sujui hyvin, vaikka ikävä tuskin Japania tulee näin jälkeen päin ajateltuna, ehkä vähän ihmisten iloisuutta ja kohteliaisuutta saatan kaivata.

Normaalimatkan karsinnan lähestyessä tunsin olevani täysin valmis MM-mitalitaistoon. Fiilis oli erinomainen ja karsinta sujui kuin siivillä tai varsinkin seitsemän ensimmäistä rastiväliä. Nautin ennen kaikkea siitä, että maasto oli miellyttävän hyväkulkuista, erilaista kuin harjoitusmaastot siellä. Tuloksena karsinnasta oli lohkovoitto ja finaalin viimeinen lähtöpaikka. Normaalimatkan karsinta.

Lihaksissa oli hyvä olo kisan jälkeen, eikä palautumisen kannalta ollut ongelmia. Olin valmis MM-sprinttiin. Karsinta oli odotettua vihreämpää, mutta maastossa oli hyvä juosta. Näkyvyys oli hyvin rajoitettu, joten suunnistus oli nautinnollista. Sprintin karsinta sujui myös hyvin ja toinen sija tuntui hyvältä. Sprintin karsinta.

Finaali oli iltapäivällä ja lämpöä tarjoiltiin meille yllin kyllin. Verrytellessäni +37C:n lämpö tuntui jopa hiukan ahdistavalta, mutta vartin puristuksessa sitä tuskin huomasi. Lähtöön tultiin polkua keskeltä pusikkoista maastoa. Aukea alue avartui suoraan lähdöstä, jossa tarvittiin malttia katsoa lähtösuunta heti oikein. Tein hyvän suunnitelman, mutta toteutus alkoi huonosti ja katse jäi jalkoihin. Aivan oravapolkuvirhe, jota ei voi tehdä muualla kuin MM-finaalissa...Pystyin kuitenkin kokoamaan itseni täysin ja kolmosen pientä epäröintiä lukuun ottamatta homma lähti sujumaan. Näin Emilin kerran takana, mutta pääsin näköetäisyydeltä karkuun. Rastit olivat siellä missä pitikin ja välit sujuivat kuin unelma. Lopussa näin vielä Lauensteinin selkää ja Kimin väliaikatiedot antoivat tarvittavan puristuksen viimeisille väleille väsyneisiin reisiin. Sekunnit olivat puolellani ja pronssia tuli 1,4 sekunnin turvin. Kisat alkoivat juuri niin hyvin kuin toivoin. Sprinttipäivä oli juuri niin rankka kuin odotettiin ja rauhassa ruokapöydän ääreen syömään päästiin vasta iltayhdeksältä. Sprintin finaali

Seuraavana päivänä oli mahan kanssa ongelmia, mutta luotin itseeni, palautumiseeni ja valmistautumiseeni täysin. Normaalimatkan finaalia ennen verrytellessäni olo oli mainio ja luottavainen. Heti lähdöstä tarjottiin reitinvalintaa ja tein vähän huonomman ratkaisun. En päässyt heti hyvään sujuvuuteen ja sitten alkoi bamburuohomaasto. Polveen asti yltävä bamburuoho on verrattavissa saniaiseen, mutta bambulla on niin sitkeä varsi, ettei kunnon uraa muodostu. Näin ollen loppupäälle ei urista ollut hyötyä. Ensimmäiset puoli tuntia maasto oli todella rankkapohjaista, eikä nautinnollista juoksua päässyt kokemaan. Yritin tehdä parhaani, mutta päästessäni ensimmäistä kertaa tielle, huomasin lihasteni olevan heikot. Aivan erilainen tunne oli karsinnassa tiellä juostessa. Matka jatkui jyrkkien kävelynousujen saattelemana ja edelleen taistelin. Ensimmäisessä väliajassa olin ihan kohtuullisen iskuetäisyyden päässä, mutta missään vaiheessa olo ei ollut hyvä. Selvisin 19. rastille asti hyvin pienillä virheillä, minkä jälkeen en jaksanut enää skarpata täysillä. Seuraavalla rastilla tuli isohko virhe ja sitä seuraavalle huono reitinvalinta. Niillä kahdella välillä 4 minuuttia turpiin, kun muuten kisassa tein yhteensä minuutin verran kämmiä. Valitettavasti ei ollut mun päivä ja raskaalta se tuntui. Silti pidän edelleen eniten normaalimatkasta - tosin extreme-kisat ei ole mun juttu. Kaipaan normaalimatkalla vauhdikkaampia maastoja, vaikka luulin olevani valmis raskaaseenkin kisaan. Toivon maastojen osalta tulevaisuudessa saavani vielä sitä mitä tilaan. Ehkä jo ensi vuonna Tanskassa - ainakin jatkan yrittämistä. Normaalimatkan alkua ja Normaalimatkan pummi

-jani-