Smålandskavlen

28.10.2003
PWT JA SMÅLANDSKAVLENIN RATKAISU


Kauden viimeinen kisarutistus alkoi torstaina PWT-kiertueen ekalla osakilpailulla Växjössä, jonne aamulla lensin matkarasituksen minimoimiseksi. Växjön yliopiston campus-alue tarjosi mielenkiintoisen kisaympäristön. Kisa lähti takkuillen liikkeelle, mutta vauhti parani, kunnes 14.rastilla tuli ajatuskatko. Parinkymmenen sekunnin virhe ja lievä turhautuminen. Toinen samanmoinen tuli vielä 18.rastilla, kun lippu oli hyvin piilotettu. Vauhti olisi riittänyt, mutta virheillä ei puistossa pärjää, sija 26., joten niukasti 30 joukkoon ja jatkoon. Seuraavana päivänä Jönköpingin keskuspuistossa tuntui kaikki olevan kohdallaan ja rastit löytyivät suoraan, mutta vauhti oli onnetonta ja reitinvalinnoilla neljässä kohdassa turpiin. Sija 20., ja fiilikset alamaissa. Kunto näytti olevan poissa ja olo epävarma. Ajattelin kuitenkin tehdä viikonlopun suorituksista nautinnolliset ja varsinkin Smolkun ankkuriosuudesta olin edelleen luottavainen, sillä omat tuntemukset puolsivat kunnon säilyneen hyvänä. Lauantain viimeinen puistokisa, finaali Eksjön vanhassa kaupungissa, toi muutoksen tilanteeseen. Kaikki sujui mainiosti ja loppua lukuunottamatta tsemppi oli hyvä. Voittoonkin oli kaikki mahdollisuudet, mutta parilla viimeisellä välillä olin liian löysä. Kuitenkin sekunnit olivat puolellani, ja hieno 3.sija finaalista oli onnistunut päätös PWT-kiertueelle. Smålannin ankkuriosuus onkin kokonaan oma tarinansa...

Tänä vuonna oli todella voimakas tahto voittaa Smolkku. Meillä oli joukkue, jollaista ei aikaisemmin olla kasaan saatu. Molemmat yöosuudet olivat varmoja ja päivällä iskettäisiin. Yön jälkeen tilanne oli pettymys, kun 8 minuutin ero tuntui kauhean paljolta. Näin ei pitänyt käydä, mutta Smolkun yö osaa aina yllättää hankaluuksillaan. Se ei vain ole meiltä sujunut niinkuin pitäisi. Sille ei liene mitään järkevää selitystä, mutta omalla tavallaan vaativia yöpätkät ovat, ja kuten yleensäkin, virheitä ei saisi tehdä. Yöllä suorituksen olisi oltava aina paremmin hallussa kuin päivällä, sillä virhe on aina isompi korjauksen ollessa vaikeampi ja hitaampi toimenpide. Joka tapauksessa, luovuttaminen ei käynyt mielessäkään.

Jonne lähti ekalle päiväosuudelle 8'05 erolla kärkeen. Jonne tiesi, että mitään ei tarvitse yrittää, vaan nauttia osaamisestaan. Tällä kerralla flunssa oli verottanut voimia niin paljon, että loistavaa kiinniottosuoritusta ei Jonne pystynyt tekemään, mutta kuitenkin hyvän nousun. Ero kärkeen oli 6'47 ja sija nousi 16:lta 11.ksi. Tiukkaa vääntöä, mutta kärkeen tuntui olevan julma matka. Adrenaliini virtasi suonissani ja ajattelin, että katsotaan loppuun saakka, mihin voimat ja taidot riittävät. Tässä vaiheessa tiesin kisasta tulevan vaativamman, kuin olin luullut.

Valen tehdessä väliaika toisensa perään huimaa nousua alkoi kaikki tuntua taas mahdolliselta. Uskomattomiin viestisuorituksiin pystyvä Vale oli aivan pitelemätön ja runnoi 4.osuuden pohjat ja kärjen tehdessä virheitä ero kutistui alle minuuttiin. En ikinä uskonut tällaiseen lähtötilanteeseen, mutta tiesin kaiken olevan käsissäni. Lähdin tosissani nautiskelemaan.

Alussa Thierry ampaisi eteeni ja tyydyin rauhoittamaan tilanteen. Kuitenkin päästessämme soralle juoksin hänen ohitseen ja rynnin rastimäkeen. Kartta oli todella vaikealukuinen ja vaati tarkkuutta sekä vauhdin hiljentämistä jokaista rastia lähestyttäessä. Edessä näkyi Jan ja Jamie, jotka olivat koukanneet hiukan rastia. Sain heidät pian kiinni, mutta he juoksivat kohti eri hajontaa tai ainakin liikaa oikealle. Käännyin omaa rastia kohti ja huomasin Thierryn tulevan perääni. Pieni koukkaus vasemmalta ja rastille. Kolmoselle mennessä olin hetken yksin ja etenin suoraviivaisesti kohti suon laitaa, jonne pudottauduin juuri T:n eteen. Peräkkäin juostiin seuraavaa rastia kohti, jonka T leimasi ensinnä. Päätin rauhoittaa tilanteen, kun muita ei näkynyt. Annoin T:n mennä edellä ja tarkkailin. Itse olisin kiertänyt oikealta välin, mutta ajattelin, että turha ratkaista vielä mitään.

Hiukan eri reittejä edeten, mutta näkötuntuman säilyttäen suunnistimme kohti nelosta. Rastipiste oli epämääräinen, mutta suuremmitta ongelmitta leimasin ensin. Viitoselle T valitsi jälleen omaa uraa ja oli edellä rastilla. Kuutoselle rinta rinnan ja seiskalle annoin taas T:n mennä edellä ja valita kulku-uraa. Tyydyin vauhtiin, vaikka koko ajan halutti itse vetää kovempaa ja tuntui, että takaa-ajajat saattavat saavuttaa. Seiskan Jamie leimasi juuri, kun näin rastin. Luulin, että hän oli saanut meidät paremmalla reitinvalinnalla kiinni, mutta hän olikin ollut alkumatkan edellämme. Siitä lähtien alkoi tarkkaileva taisto. Uskoin, että kolmestaan ratkaisemme Smolkun voiton.

Aloin yhä enemmän pitää vauhtia. Jamie tuli kannoillani ja Thierry oli tarkkailuetäisyydellä, mutta tuntui olevan väsyneempi. Thierry joutui antautumaan jo 20 sekuntia, kunnes tein virheen lyhyellä välillä. Rastille tullessamme näimme T:n leimaavan. Seuraavalla välillä jäin viimeiseksi tarkkailemaan. Tultiin vaikeakulkuista ja jyrkkää rinnettä rinta rinnan ja luottavaisesti etenin ja siirryin vetämään. Muut tuntuivat epävarmoilta, enkä itsekään ollut täysin varma tasostamme rinteessä. Rasti tuli kuitenkin kiltisti suoraan vastaan. Silloin otin homman haltuun ja vedin reippaasti seuraavat välit. Thierry joutui taas jättäytymään, mutta Jamie tuli tiukasti perässä. Juuri ennen radiorastia lähdin huolimattomasti ja etenin turhan kaarroksen oikealta. Thierry pääsi edelle ja leimasi 10 sekuntia aikaisemmin radiorastilla. Seuraavalla väli ero oli taas kurottu kiinni.

Thierry jäi taas ja Jamie käväisi seuraavalla radiolla juuri ennen minua ollessani epävarma rastin lähellä. Kisan osittainen ratkaisu tapahtui seuraavalla välillä, jossa meillä oli kaikilla eri hajonta. Mulle sattui pisin, mutta Jamie tuli alun mukanani. Käväisin rastillani ja lähdin tyytyväisenä jatkamaan, kun Jamie ei ollut näkyvissä. Juoksin seuraavaan mäkeen ja näin J:n pää pyörällä. T tuli suoraan eteeni ja silloin tajusin, että tässähän oli vielä hajontaa. T juoksi polulle asti edelläni, mutta polulla iskin, minkä pystyin. Olin valmiiksi katsonut välin ja tsemppasin kovasti. Näin T:n vielä polulla takanani, mutta hän päätti tehdä oman ratkaisunsa. Juoksin rastia kohti vasemmalta luottaen mäessä menevän uraa. Taistelin kovaa ja kohtalainen oli edetä. Rastille tulin suoraan täysillä, enkä nähnyt Thierryä. Laitoin kaikki peliin ja runnoin oikealta sillan yli ja suoraan poikkipuiden yli pitäen vauhdin maksimaalisena.

Viimeinen rasti lähestyi ja tiesin olevani ensimmäisenä. Oli aivan hiljaista...odottava tunnelma. Tuntui aivan upealta, kun tiesin, että kohta yleisö räjähtäisi tai ainakin ääni kymmenkertaistuisi. Meteli ja tunne oli niin huumaava, etten ensin saanut ID:tä törkättyä koloon. Lopulta onnistuin ja nautin loppuviitoituksesat täysin siemauksin. Kaikki tunnelataus purkautui ja olo oli mahtava. Kaatuessani viimeisessä kurvissa olin aivan voimaton ja tuntui, etteivät jalat enää kanna, mutta pääsin lopulta pystyyn ja loistavien joukkuetoverien rinnalla juhlistamaan meidän ensimmäistä suurviestin voittoa. Täältä tullaan Tiomila ja Jukola. Kuukauden tauko on paikallaan ja sitten uuteen nousuun ja kohti uutta kautta.

-jani-