em-kisat | mc-finaalit

8.10.2002
EM- JA MC-KISOJEN ANALYYSIA


Kun tässä vertailen kisojen jälkeisiä tunnelmia lähtötunnelmiin, niin vallitsevana tunteena on viimeistelyharjoituksessakin ilmennyt ihmetyksen olotila. Kaikki ei tuntunut aivan valmiilta, eikä tuloksetkaan näyttäneet täyttä valmiutta. Viesteistä jäi toki mahtava fiilis. Voitimmehan kauden neljästä arvokisaviestistä kolme ja ensimmäistä kertaa Suomelle MC-viestien kokonaisvoiton. Samalla tuli myös viestistä EM-kultaa joukkueen upealla esityksellä. Henkilökohtaisella puolella suurimmaksi meriitiksi voidaan sanoa maailman parhaan viestialoittajan titteli - Kaikissa neljässä arvokisaviestissä avausosuudelta ensimmäisenä vaihtoon. MC-kokonaiskilpailusta tuomisina viides sija, mikä on toki hyvä, mutta tavoite ei kuitenkaan täyttynyt. Tavoite kaudella oli MC-kokonaiskilpailussa kolmen joukkoon, vähintään yksi osakilpailuvoitto sekä EM-mitali normaalimatkalta. Jos tätä kautta vertaa kahteen edelliseen, niin surkeasti on mennyt, mutta toisaalta aivan erinomaisesti. Nälkä kasvaa syödessä sanotaan. Aina ei voi tavoitteita saavuttaa, muutenhan ei olisi rajoja lainkaan. Tärkeintä tässä kilpailutouhussa on kuitenkin itsensä kehittäminen ja ensi vuotta varten myös voittamishalun löytäminen uudelleen. Tätä hommaa ei ole mielekästä jatkaa, jos ei tosissaan halua voittaa. Ensi talvena harjoittelen paremmin ja otan oppia viime talven virheistä. Se on ainoa tie kehittymisen matkalla.

EM-kisat Unkarin Sümegissa olisivat vaatineet enemmän valmistautumista, kuten kahden vuoden takaiset EM-kisat Ukrainassa. Itse olen kerran aikaisemmin suunnistanut Unkarissa, jolloin polvi kipeänä maastokokemus jäi vähäiseksi. Liiton olisi pitänyt järjestää leiri Unkariin sen sijaan, että nyt on kolme leiriä Sveitsissä. Mielestäni marraskuun leiri Sveitsissä on turha, koska talven perusharjoittelua varten olisi syytä kerätä voimia. Joka tapauksessa leiriä ei ollut ja jossittelu aina turhaa. Omaan tyhmyyteen tai paremminkin huolimattomuuteen tärkeimmät henkilökohtaiset kisat kaatuivat.

Itselleni etukäteen tärkeimmät kilpailut olivat EM-normaalimatka sekä MC-finaalikisa. Jotenkin nuo normaalimatkan kilpailut ovat edelleen lähellä sydäntäni. Niissä jotenkin pääsee nauttimaan siitä harmoniasta ja flowtilasta helpommin kuin lyhyissä sprinteissä tai pikamatkan tsempissä. Osittain liiallisen yrittämisen, ehkä, raskaiden maastojen, ehkä, voiton haluttomuuden, ehkä. Tai jonkin muun syyn takia todellista flow-harmoniaa en tällä kertaa saavuttanut. Todennäköisesti talven heikohko harjoittelu vammojen takia verotti kuitenkin sen verran peruspohjaa, että kesän aikana olisi pitänyt hiukan säästellä tehoissa. Selityksiä on monia, mutta se on varmaa, että omaan virheeseen normaalimatkan suoritukset, kuten muutkin heikohkot esitykset sortuivat.

EM-normaalimatkalla karsinnan alkupään lähtö ja maaston outous tekivät suorituksesta hyvin keskinkertaisen. Finaaliin olin luottavainen, mutta yritystä ja puristusta oli varmasti liikaa. Pahan olon jyllätessä on harmonia kaukana ja virheriski suuri. Niinpä samaistin nelosella takarinteen nenän väärin ja kapusin ylimääräisen nenän oikealle. Noin kahden minuutin virhe on aivan liian suuri paikattavaksi. Loppu sujuikin hyvin. Olin voittaja-Buhreriä ensimmäisellä radiorastilla 2'22 jäljessä, toisella radiorastilla 2'28 ja kuinkas ollakaan maalissa saman 2'28. Voi, voi, kun ei auta valittaa omista mokista. Hieno maasto, hyvä rata, heikko pää...

Viestiä ja pikamatkan karsintaa lukuunottamatta liikaa yritystä taisi olla. Yksi yhteinen itsestäni johtumaton nimittäjä kaikille virheille löytyy, ja se on rastipisteiden epämääräisyys. Koskaan rastille tulo ei ollut varmaa, kuten Suomessa, sillä pisteet olivat ympäripyöreitä ja hassuja. Esimerkiksi laakea nenä, jonka halkaisija n.50m tai pohjoisen satulan itäpuoli tai sitten keskellä uurretta. Ei oikein ymmärrä tällaista, mutta kaikille se oli sama.

Tsekin Brnossa järjestettiin karttojen ja ratojen sekä rastipisteidenkin osalta. Sprintti oli finaalin osalta melkoista puistopelleilyä ja linnassa juoksua. Uskomattoman sekava rata oli saatu aikaan. Linna ohitettiin jommalta kummalta puolelta kolmeen kertaan ja lisäksi käytiin sisällä sekoilemassa. Täysin PWT-kikkailua, eikä sprinttisuunnistusta. Sprintin karsinta antoi odottaa hyvää finaaliakin, sillä siinä tarjottiin oikeaa, mutta vauhdikasta ja kunnollista sprinttiä. Toki huippusuunnistajan pitää hallita kaikenlainen suunnistus, mutta harjoittelua puistokisat vaatisivat ja Suomessa tällaista harjoittelua tulee erittäin harvoin toteutettua.

MC-finaalikisa oli raju 15,4km:n rypistys mäkisessä maastossa. Alku tuntui hyvältä, eikä varsinaisia virheitä tullut ennen ysiä lainkaan. Kovempaa olisi toki pitänyt aloittaa, jos olisi aivan kärkivauhtiin mielinyt. Olin kuitenkin kasilla kahden minuutin tuntumassa kärjestä ja suurin osa tuli kakkosen kiertoreitinvalinnalla. Sitten ysille epävarmasti ja kympille vauhdilla ja kosahdus...Sekoilin ja ajattelin, että mulla on rasti piirretty väärin karttaan, kun löysin parikin u-suppaa maastosta. Piti ottaa vauhtia polun risteyksestä ja kun tulin rastille, Yuri ja Matte leimasivat juuri ennen. Olin jo valmis keskeyttämään ja olisin varmaan minkä tahansa muun henk.kohtaisen kisan heivannutkin. Sijoitus oli rastilla 30.(40 finalistin joukossa). Päätin tsempata kuitenkin ja taottiin poikien kanssa ylivoimaista vauhtia. Lopussa painoi, mutta jaksoin painaa. Nousin lopulta EM-kisoista tutulle 8.sijalle, mikä on varsin hyvä. Yhden asian kuitenkin muistan ja kauan - Totte huusi mulle kannustuksen sijaan loppuviitoituksella: Säästä Jani viestiin! Tuntui kuin tsemppauksellani ei olisi ollut mitään merkitystä. Taistelinhan lopulta kymppisakkiin toiseksi parhaana suomalaisena. Lisäksi tästä syystä hävisin sekunnilla Buhrerille 7.sijan.
C'est la vie! Urheilussa vain voitot merkkaavat, mutta onneksi harjoittelussa voi kehittää itseään ilman voittamisen tarvetta.

-jani-