Dullstroom 2097 training center

1.3.2005
DULLSTROOMISTA POTKUA KEVÄÄSEEN


Kunnon ollessa hyvällä mallilla on helppo treenata myös vuoristossa. Tämän sain kokea Dullstroomin ylängöillä, kun vuoristoon totuttelu ei tuottanut lainkaan ongelmia. Sykkeet olivat aluksi lievästi koholla ja yöllä nukutti tavallista sikeämmin, mutta muuten korkea ilmanala ei aiheuttanut muutoksia tuntemuksissani. Pystyin tekemään suunnitellut kovat harjoitukset hieman odotuksiani tehokkaammin, ja koko 2,5 viikon leiri sujui suorastaan nautiskellen. Kun kaikki sujuu, niin harjoittelu on elämän yksi suurista iloista.

Dullstroom on loistava paikka korkeanpaikan harjoitteluun. Vaikka suunnistajalle treenimahdollisuudet on vähissä, niin juoksijat siellä viihtyvät erinomaisen hyvin. Yksi syy tähän lienee se, että juoksijat ovat tottuneet yksinkertaisempiin harjoitusolosuhteisiin. Oopeen esitellessä meille lenkkipaikkoja minusta tuntui, että nämä paikat on nopeasti nähty, mutta olin väärässä. Kaksi ja puoli viikkoa oli hiukan liian lyhyt aika nähdä ja kokea kaikki mahdollinen kohtalaisen ajomatkan säteellä. Loppujen lopuksi minulle jäi tunne, ettei kaikkea ehtinyt tehdä tuossa ajassa. Kolmessa viikossa ehtii varmasti kokea kaiken lähiseudulla, jonka jälkeen suunnistaja alkaa tylsistyä. Suunnistajalle on tyypillistä halu kokea uutta ja nähdä mahdollisimman paljon erilaista ympäristöä ja maastoa, kun leirille on kerran lähdetty. Juoksijoilta voisimme ottaa oppia siinä, että pienemmistäkin asioista voi nauttia. Itse nautin Etelä-Afrikan ylängöistä täysin siemauksin.

Critcley Common oli kaunis ja turvallinen asuinympäristö muutenkin turvallisessa Dullstroomissa, jossa vakituisia asukkaita on n.350 valkoihoista. Kämppämme "Black Woolly Worm" oli yksi Critcley Commonin talo samankaltaisten kauniiden talojen joukossa. Reilun kilometrin päässä sijaitsevassa mustien kylässä asuu liki 4000 ihmistä, jotka olivat pääasiassa hyvin ystävällistä porukkaa. Oopeen mukaan sukkaakaan ei ole keltään viety Dullstroomissa, emmekä mekään saaneet tuota kyseenalaista kunniaa itsellemme. Kaikki siis sujui varovaisia odotuksiamme paremmin, ja nautimme olostamme Dullstroomin vieraina. Jopa niin, että harkitsen uutta visiittiä seudulle.

Ensimmäisellä kunnon lenkillämme tutuistuimme maisematiereittiin, joka sopii hyvin kevyen lenkin nautiskeluun. Vähän mäkeä sisältävä reitti oli myös juoksijoiden suosiossa. Vaikka reitti kulki pientä hiekkatietä pitkin, se ei ollut liian kovapohjaista suunnistajallekaan. Varsin mukavaa reittiä, jota pitkin sai lähes kahden tunnin edestakaisen lenkin tai yli kahden tunnin ympyrälenkin, jolloin piti ylittää pari aitaa ja juosta lehmien ja hevosten seassa pienen matkan. Alueen parasta lenkkireittiä ehdottomasti. Muilla lenkkireiteillä joutui väkisin juoksemaan mäkeä ja asvalttia enemmän. Lenkkimaisemat olivat silmiä hiveleviä.

Toisella pitkällä lenkillä kävimme katsastamassa ylänkömaisemia. Kuvassa takana näkyy mustien kylä. Tieltä ja polulta poiketessamme huomasimme maapohjan olevan melko muhkuraista. Siihen kun lisättiin vielä kesäisen korkea heinä, niin juoksu ei ollutkaan aivan niin helppoa. Näin ollen oli helpompi pysytellä hyvällä pohjalla. Suunnistajalle nämä rankemmat alustat olivat kuitenkin välillä mukavaa vaihtelua, kun raskaampaa lenkkiä kaipasi.

Muutaman totuttelupäivän ja riittävän määrän huoltavaa lenkkiä tehneenä oli ensimmäinen intervallipäivä Belfastin kauniilla ruohoradalla 35km:n ajomatkan päässä. Ruohoratoja saisi olla Suomessakin, sillä jaloille alusta on huomattavasti miellyttävämpi kuin tartan yms. Sääolot huomioiden Suomessa ruohoradat eivät pysyisi kunnossa, joten tästä ymmärrettävästä syystä emme pääse täällä nauttimaan moisesta. Sunnuntaina 13.2., eli viidentenä leiripäivänä alkoi kova harjoitusjakso, jonka jälkeen tunsin treenanneeni. Ensimmäinen kova intervalliharjoitus radalla oli 10*1000m 3'08"/km keskiarvolla kahden minuutin (200m:n) hölkkäpalautuksella. Olin erinomaisen tyytyväinen harjoitukseen, sillä arvion mukaan 1800m:n korkeus hidastaa vauhtia 7s/km. Tavoite oli pystyä lähelle 3'10"/km, mutta ylitin odotukseni.

Seuraavana päivänä ihailimme maisemia maailman suurimmassa vihreässä kanjonissa - sata kilometriä pitkässä Blyde River -kanjonissa, jonne oli kahden tunnin ajomatka Dullstroomista. Teimme "päivän" vaelluksen 3,5 tunnissa nautiskellen. Noin 14km:n matkalla nousua kertyi 650m pientä heinikkoista ja kivikkoista polkua. Vaikka vauhti ei ollut kova, niin helppoa ei eteneminen ollut. Muuten ihailimme uskomattomia maisemia God's window:n sekä Three Rhondavelsin näköalapaikoilta. ...Ja maisemaa riitti ihailtavaksi. Suurin ihmetykseni kohde oli se, ettei kukaan neljän vuoden aikana Dullstroomissa leireilleistä suunnistajista tai juoksijoista (en oikeastaan ihmettele;)) ollut käynyt tällä upealla Belvederin päivän vaelluksella. Suosittelen sitä kaikille suunnistajille. Muutenkin päivän reissu oli onnistunut, sillä henkeä salpaavat maisemat antoivat voimia tulevien päivien harjoittelulle. Kuvista, jotka otin Three Rhondavelsin näköalapaikalta voi vain sanoa, että uskomattomia maisemia. Mitään vastaavaa en maan päällä ole nähnyt. Lentokoneen ikkunan alppimaisemat pääsevät lähelle, joten aivan huikeaa. Mitä muutakaan kuvasta voi sanoa...






Päivän tärkeät harjoitukset tein yleensä aamupäivisin ja iltaisin lähinnä verryttelin, tein kuntopiiriä, hyppelyitä ja juoksutekniikkaa. Vaikka itse sanonkin, niin kuvan loikka näyttää melkoisen lennokkaalta. Ei mitään jumiloikkia...Mielestäni on tärkeää pitää lihakset hyvässä vireessä myös harjoitusleirillä, sillä lihasvireyden kadottua, sen takaisin saaminen voi olla luultua työläämpää, tai paremminkin kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Viikon muut kovat harjoitukset olivat tv-kova Lakenvlein poluilla 1,5 tuntia ja 24km sekä radalla 50*100m/100m kaarrepalautus, jossa kymppiin kului aikaa 34'27". Torstaina 17.2. vielä reipasvauhtinen keskimatkan suunnistustreeni, joten perjantaina otin mielelläni kevyemmin

...Sillä viikonlopun huikeat suunnistusskabat "Dullstroom-trophy" oli edessä. Vaikka maastot eivät tarjoa suurta suunnistushaastetta, niin virkistävää vaihtelua sitäkin enemmän muuhun harjoitteluun nähden. Meksikossa emme päässeet vastaavaa nautintoa kokemaan. Oopee ja Pieter Mulder olivat vielä jemmanneet rastit niin mainiosti, että Haldenin kaksikko joutui antautumaan kuopparasteja etsiessään. Yleensä kuoppabingot ovat tuottaneet minulle vaikeuksia, mutta itseluottamuksen ollessa kohdallaan rastit ovat siellä, missä niiden pitääkin. Suunnistuskisat olivat siis suurta nautintoa ja antoivat näin talven keskellä hyvää tuntumaa pian alkavalle kevätkaudelle. Koko Etelä-Afrikan suunnistuseliitti kokoontui paikalle ja saimme mukavat spekulaatiot aikaiseksi kisan jälkeen. Kovasti olivat miehet ja naisetkin kiinnostuneita kuulemaan meikäläisen suunnistuskisoihin valmistautumisesta ja suunnistusajattelusta suorituksen aikana. Duck and Troutissa oli illallisella ennätykselliset lähes 50 ihmistä syömässä Oopeen varaamaa urheiluateriaa ja harrastamassa kisojen jälkipuintia.

Kisojen jälkeinen maanantai meni kevyesti treenaillen ja tiistaina lähettiin Kimin kanssa juoksemaan ylängöille. Pilvisen päivän antina oli kohtalaisen punainen rasvaamaton selkä, mutta mukava 27km:n lenkki tuli heitettyä, vaikka hiukan suuntavaisto välillä katosi ja jouduimme paikallisen luontovahdin puhutteluun. Onneksi kaveri oli miellyttävän rento ja antoi meidän jatkaa matkaa, vaikkakin opasti meidät menemään suorinta tietä pois. Ihan suorimmalle tielle emme onneksi päätyneet ja saimme nautiskella lenkistä loppuun asti.

Viimeisenä kovana harjoituksena oli "ison mäen" mäkivedot, joiden tarkoitus oli tehostaa hapenottoa maksimiinsa. Mäellä oli pituutta 1600m ja nousua 150m, joten aivan riittävästi, kun sen viisi kertaa rykäisee kunnolla. Oopee heitti autolla alas, joten uusi veto pääsi alkamaan 5min kuluttua edellisen päätyttyä. Palautuminen oli niukka, sillä puolen minuutin puuskutuksen jälkeen hypättiin autoon. Alhaalla ehti verrytellä vajaan kaksi minuuttia ennen uutta starttia. Ensimmäinen veto meni helpon lennokkaasti 7'50, toinen kevyesti 7'43, kolmannella Kim (Fagerudd) iski maksimit pöytään ja laittoi mut niin tiukalle, että tuli puristettua hiukan liikaa 7'36(jäi ennätykseksi). Neljäs ja viides oli taistelua lihasten toimintakyvyttömyyttä vastaan. Hienosti kuitenkin onnistuin haukkomaan happea, 7'47 ja 7'48, joten kokonaisuudessaan onnistunut treeni.

Sitten oli vuorossa enää visiitti Etelä-Afrikan tunnetuimpaa nähtävyyteen, Krugerin kansallispuistoon, jossa riittää villieläimiä. Tosin on puistolla kokoakin Oulun läänin verran, joten mistään "puistosta" ei ole kyse. Eniten siellä näkyy impala-antilooppeja, joita koko puistossa on 150000. Harvinaisimpia näkyjä ovat gepardit, joita on vain 200. Eläimiä pongatessa aika kului joutuin. 7,5 tuntia autolla ajellen ja silmä tarkkana eläimiä etsien. Lopulta tärppäsi oikea jellonakin kiikariin, mutta kunnon kuvaa emme puskaisessa maastossa ehtineet siitä saada. Kim oli mua nopeampi ja nappasi kuvan leijonan sivuprofiilista. Kyllä harmitti, kun en ehtinyt räpsäistä kuvaa siitä, kun leijona mulkasi meitä noin kymmenen metrin etäisyydeltä. Valitettavan puskaista oli maasto siinä kohtaa ja leijona löntysteli ulottumattomiin. Hetkellisesti sydän pamppaili kuin kovassa treenissä.


Kirahvi oli kyllä meikäläisen ehdoton suosikkieläin. Parinkymmenen metrin etäisyydeltä nähty viisi metriä korkea eläin, joka on jopa kaunis. Ennen puistoon menemistä totesin Reetalle ja Kimille, että kirahvin mä haluan ainakin nähdä. Vaikkei puistossa ole kuin 9000 kirahvia, niin näimme niitä ainakin kymmenen. Esimerkiksi buffaloita näimme kunnolla vain kaksi, vaikka niitä on yhteensä 25000. Elefantteja elikkäs ronsuja ei meinattu ensinkään nähdä, mutta sitten ilmestyi yksi kookas norsu kuin tilauksesta aivan viime hetkillä. Norsu oli uhkaavan, mutta myös omalla tavallaan komean näköinen ilmestys. Tämä ottamani kuva norsusta oli yksi suosikkikuvistani, sillä onnistuin ikuistamaan hetken, jona norsu löyhytti korviaan. Katsokaa itse!

Sitten olikin lähdön aika. Black woolly wormiin jäi Kimin lisäksi Dullstroomin olosuhteista nauttimaan Johanna Risku, 50km:n kävelijä Jani Lehtinen sekä maratoonari-nylkky positiivisessa mielessä Markku "Shadow" Varjo, joka treenaili yhtä suurella innolla ja sydämellä kuin nuorempansa. Terveiset Dullstroomiin - täytyy varmaan tulla uudelleen, vaikka elämyksenä ja kokemuksena ensimmäinen kerta on vertaansa vailla.

-jani-