28.2.2003
MEKSIKON KORKEANPAIKAN HARJOITUSLEIRI 1.-23.2.


Hyvillä fiiliksillä selvittiin korkealta. Vielä jetlag painaa päälle, mutta sunnuntaihin asti on aikaa palautella. Silloin katsotaan matolla, mikä on tilanne. Myös veriarvot kiinnostavat korkealta tulon jälkeen. Tärkeintä leirillä oli kuitenkin kiitettävät harjoitusolot. Korkealle sopeutuminen sujui sen verran hyvin, ettei se 2000m tuntunut juurikaan haittaavan harjoittelua. 21pvää hyvää harjoittelua 51h tasan ja nousua 10800m eli yli 500m/pvä, siis mäkeä ainakin on harjoiteltu riittävästi ;)

Perjantaina 31.tammikuuta selvisimme 26 tunnin matkan jälkeen jalat puuduksissa ja pää huimauksesta kärsivänä Meksiko Cityyn, pikkuiseen 16,4 miljoonan asukkaan kyläpahaseen. Asukkaita lienee kaikkinensa yli 20 miljoonaa, sillä rekistereistä puuttunee muutama miljoona. Jälleen kerran joltain matkalaukku hukkui matkalla - Tällä kertaa minulta. Onneksi olin pakannut rinkan mukaan, joten kaikki välttämätön hammasharjaa lukuunottamatta saapui perille.

Ernesto Rivas, n.28-vuotias seikkailija-bailaaja, otti meidät yöksi kotiinsa Cityn luksusalueelle. Mies ajoi yhdellä kädellä ratista kiinni pitäen Meksikon ruuhkassa ja löysi tiensä pimeässä isomman auton etuoikeudella puolessa tunnissa perille. Ajoimme vartioidusta portista sisään ja siinä oli vieri vieressä komeita asuntoja. Erneston isä on jonkun rengasfirman pomo ja tienannut varsin hyvin. Pihassa oli Volvo S40, citymaasturi ja pari muuta hienoa autoa. Sisällä talossa oli huoneita muutama, joista yhdessä olin täytettynä puhvelit, antiloopit, karhut, seeprat, leopardit ym. Afrikan eläimet kuin Jim Carreyn lemmikkidekkarissa ikään. Unohtumaton kokemus oli illallinen ja yö Erneston "kämpässä". Hänen äitinsä tarjosi illallisen tai oikeammin käskytti palvelijan laittamaan meille ruokaa. Meksikossa kaikilla rikkailla tuntui olevan palvelija, joka lienee varsin tyytyväinen osaansa, onhan hänellä varma tulonlähde. Rikkaat-köyhät-jaottelu oli silmiinpistävä. Keskiluokasta ei ollut tietoakaan - kuulemma valtionverotus ei ollut toiminut vuosikymmeniin...

Hyvin nukutun yön jälkeen neljältä aamulla pirteänä lukemaan, kun aikaero oli vielä vaikuttamassa. Nautinnollisen aamiaisen jälkeen pian selvisi, ettei Meksiko olekaan halpa maa, vaan hinnat ovat aivan Suomeen rinnastettavia. Vuokrasimme kuitenkin auton viikoksi, vaikka täysvakuutus maksoi päivässä 29 dollaria vuokran hinnan päälle. Lähdimme vuokra-autolla ja Erneston veljen Pedron ajamalla autolla kohti leirikotiamme Valle de Bravossa, joka on 150km Citysta länteen. Perillä nautimme illallisen Rivasten rantahuvilassa ja päädyimme lepuuttamaan kotoisaan ja suojaisaan kämppäämme, jossa meillä kuului kohtalaiseen vuokrahintaan palvelijaperhe. Pauliino, kotoisammin Pablo, hoiti hommansa tyylillä.

Valle de Bravo on 1850m meren pinnan yläpuolella sijaitseva järvikaupunki. Useine pienine kylineen siellä asusteli n.57000 ihmistä, ja lisäksi paljon rikkaita lomalaisia "mökeillään". Järvi oli n.7km pitkä ja 5km leveä ja kelluipa siellä aikanaan Americas-regatassa mukana ollut purjealuskin. Avandaro oli Bravon toinen keskusta (kuin Nummela ja Vihti), jonka lähellä itseasiassa asuimme. Alueelta löytyi golfkentät ja hienoja vaellus- ja maastopyöräreittejä sekä riippuliidinlentopaikka, josta Bravo (paikalliset kutsuvat Vaija) on tunnettu. Valitettavasti kulkukoirista ei sielläkään ollut pulaa. Golfkentällä päätimme juosta kovat harjoitukset, kun Pedro sanoi sen olevan ok. Tosin reenit täytyi tehdä ajoissa aamulla ennen pelaajien tuloa, jottei vartija hätyytellyt meitä pois.

Pedron kanssa kävimme sunnuntaina 2.2. soutamassa kilpakahdeksikolla ympäri järven - olihan meitä juuri sopivasti 7 veljestä ja Pedro. Soudimme n. tunnin. Kokemuksena mielenkiintoinen, joskaan ei erityisen miellyttävä - rakkoja kädet täynnä! Samainen vene oli muuten mukana Meksikon olympialaisissa 1968, et sillai! Pedro kertoi, että alue on turvallista, eikä rahojensa puolesta tarvitse pelätä. Niinpä tyytyväisinä aloitimme leirin ensimmäisten päivien unohtumattomilla elämyksillä.

Sopeutuminen korkealle oli kohdallani kivutonta. Lentokoneessa oli jo 2300m vastaava ilmanpaine ja City sijaitsi juuri samalla korkeudella. Hiukan aluksi hengästytti, mutta ensimmäinen kova harjoitus tiistaina 4.helmikuuta 25 min kovaa kiihtyvällä vauhdilla normaalein sykkein. Ehkä n.2000m oli liian alhaalla tai sitten juuri sopivalla korkeudella.

Meksikolainen ruoka oli hyvin maustettua ja innostuimme koko porukka nauttimaan vahvasta mausta alusta alkaen. Kieli oli suurin ongelma, mutta sanalistalla siitäkin selvittiin, kun porukasta löytyi kielipäitä. Ongelma tosin oli meksikolaisten kova halu puhua, jos vain puhuit jotain espanjaksi :)

Keskiviikkona 5.2. valloitettiin paikallinen korkein kohta 2600m. Ajettiin autolla lähemmäs ja käytiin huipulla, jonne nousua kertyi 545m. Palailtiin hölkäten kämpille 2h25min lähtöä myöhemmmin, ja 765m tuli alamäkeä. Yritettiin hiukan oikoa, mutta törmättiin suureen piha-alueeseen. Kaveri pihalta huikkasi meille ja opasti meidät tutulle golfkentälle pihansa poikki. Käveltiin reilu 5min mielettömän pihan läpi, jossa oli lohiallas, tenniskenttä yms. Parhaiten pihaa kuvaa, että siinä voisi järjestää loistavan puistosuunnistuksen. Suuri on suurta Meksikossakin...

Torstaina pidettiin kulttuuripäivä, joka osoittautui vain kokemukseksi tai koettelemukseksi. Lähdettiin "lähimmille" argeologisille nähtävyyksille klo 9 aamulla. Päätettiin käydä katsomassa suurta huippua 'EL Nevado de Toluca', joka on 4690m korkea. Päästiin autolla 4100 korkealle, missä hiukan huimasi ja kävely hengästytti melkoisesti. Todettiin paikka ja häivyttiin. Meksikossa on pitkä matka lähellekin - se huomattiin. On kyliä ja kylissä hidastetöyssyjä, joissa auton pohja raapi asfalttia. Matka oli pitkä, eikä nähtävyys ollut häävi, 1500-luvulla rakennettu asutus rinteeseen. Komea, muttei pyramidia nähnytkään. Päivän ajelun (300km 8 tunnissa) jälkeen harhailtuamme loppumatkasta saavuimme huumori vähissä kämpille iltaysiltä. Onneksi Pablo ei ollut hermostunut, vaan odotti hyvän ruuan kera. Kaksi isoa miinusta Meksikolle: töyssyt tiessä ja kulkukoirat. Muuten kaikki ok!

Perjantaina juostiin rantapoluilla ja golfkentällä kovaa vl-harjoitusta. Sopivaa normaalimatkan reeniä, jossa puolitoista tuntia aerobisen kynnyksen molemmin puolin. Rytmiä rikkoi epäsäännöllisen vauhdin vaihtelun lisäksi maaston vaihtelu umpimetsän ja asfaltin välillä. Olo todella väsynyt ensimmäistä kertaa leirin aikana. Nousuakin kertyi 370m.

Lauantaina 8.helmikuuta otettiin reeniurakaksi Nevado de Tolucan huippu - la cima de montana, kuten Meksikossa sanotaan. Päätettiin lähteä 3760m:n korkeudelta, ja näillä korkeuksilla homma on kävelyä. Syke pysyi normaalina, eli kävellessä ylämäkeen 100-130, mutta hengästytti tavallista enemmän. Yli 4000m alkoi huimata ja päätä jomottaa. Alku sujui odotettua vauhtia ja olimme ensimmäisellä välihuipulla 4450m alle 1,5 tunnissa. Sen jälkeen alkoi kivinen harjanne ja matka eteni hitaasti. La ciman 4690m saavutimme 3 tunnin jälkeen, mutta vaativuutta riitti alastulossakin. Selvitimme tiemme autolle 4h50min lähdön jälkeen. Tulipahan kovempi reeni kuin piti, mutta korkealla oleskelu teki ehkä hyvää. Keskisyke alle 120.

Sunnuntaina porskutettiin aamulenkki ja muuten otettiin lepäilyn kannalta. Olo hiukan nuhainen ja väsynyt. Jonnella selvästi kipeä olo. Maanantaina uusi viikko aloitettiin tehokkaasti. Aamulenkin jälkeen juostiin lähimäelle ja siellä upeita polkureittejä. Harmi vaan, että nousua tulee aina rajun puoleisesti, joten poluille pääsy vaatiin aikansa ja voimia. Kun autokin oli jo poissa, ei auttanut kuin porskuttaa. Nousua 1,5 tunnin lenkillä 485m. Illalla vielä verryttely ja kuntopiiri.

Tiistaina nousin jo klo 5.30. Kävin hiukan verryttelemässä, mutta pimeässä kömpelöä. Söin vähän aamiaista ja menin makoilemaan. Klo 7.50 lähdettiin Jonnen kanssa iskemään golfkentälle kovaa 30-minuuttista. Reeni sujui hyvin ja klo 11 olin jo kolmatta reeniä tekemässä. Pyöräiltiin järven ympäri 2 tuntia. Nousua tuli 550m, joten täysin palauttavaa pyöräilykään ei ollut :)

Keskiviikkona 12.2. oli kevyt päivä; aamulenkki, melontaa, kävelyä ja altaalla loikoilua. Sen jälkeen maistui tiistaina pitkä lenkki. 2h10min lenkillä (nousua 655m) kierrettiin alueen parhaat maisemareitit, maastopyöräilyyn tarkoitetut pikkupolut. Juoksu maistui hyvin, mutta lopun alamäki iski pohjetta kramppiin, ja kämpillä oli magneetille hommia. Vasemman nilkan takaa tuntui epämiellyttävää narinaa. Jännä, ettei oikeastaan juostessa enää kipeä. Akilles täytyi ottaa erityishuoltoon.

Ystävänpäivänä oli vuorossa viikon toinen kova reeni: golfkentän laidalla tehtiin 20*200m vetoa n.32sek/veto ja palautuspätkä reippaasti siten, että uusi veto lähti 1,5min välein. Näin juostiin 8000m 30 minuutissa, kilometrivauhti vedoissa 2'40 ja palautuksissa 4'50. Hyvä reeni! Jalat vain alkoivat olla kipeät tai oikeastaan vain vasen akilleksen seutu. Pidin kaksi päivää juoksuhuilia. Tässä vaiheessa leiriä oli syytä ajatella huolella, mitä teki, kuinka paljon ja kovaa, ettei monttu kutsu ;) Eilinen pitkä lenkki oli hiukan liikaa jaloille. Lepoa, kiitos!

Lauantaina palauttelin kämpillä Jonnen iskiessä hyvää reeniä. Iltapäivällä kauppareissu pyörällä - nousua 200m. Sitten fiilistä parantava kuntopiiri, tehokas 30-minuuttinen. Illalla päätimme katsastaa paikallisen yöelämän (sen yhden kerran). Pachanga-disco oli rikkaiden lasten leikkikenttä ja sisäänpääsykin oli 50 pesoa eli 5 EUR - tuntui kalliilta. Illanviettoa 03.00 asti. Sunnuntaina klo 8 aamiaisella olo varsin hyvä. Edessä pitkä pyörälenkki raskaassa maastossa. Aluksi noustiin lähes yhtä mittaa 2530m:iin (kämppä 1930m). Sitten edettiin maisemallista harjannetta kohti 'El Penonia', riippuliitopaikkaa. Näköala oli melkoinen. Alla avautui valtaisa näkymä 500m alempana sijaitsevaan laaksoon. Lenkkiin kului aikaa 3,5 tuntia (n.60km) ja 1030m nousua pyörällä - ei suinkaan kevyttä puuhaa.

Maanantaina 17.2. jälleen aamulenkille innolla klo 7, jolloin valoisuus pilkisti pimeän yön keskeltä. Aamulla sai laittaa vaatetta kunnolla niskaan, välillä hanskatkaan eivät olisi liikaa. Kivitalossa palelee joka aamu, mutta päivällä lämpötila kohoaa aina 30-asteen tuntumaan. 20min aamupyrähdyksen jälkeen tunti vartin peruslenkki Jonnen kanssa rennon letkeää hölkkää. Paikallinen nähtävyys 35m vesiputous tuli samalla kuvattua. Illalla vielä kuntopiiriä. Leiriväsymys alkaa kovasti vaivata, eivätkä lihakset tunnu aamulenkillä fressiltä. Nilkan ja akilleksen seudulla erityistä arkuutta.

Tiistaina aamulenkki ei kulkenut, sillä jalat tukkoiset. Päätin kuitenkin iskeä tv-kovaa golfkentällä. Yllättäen syke nousi helpommin kuin viikko takaperin, eivätkä lihakseet lyöneet lukkoja. Rennon kovaa 30min/9km nautiskellen. Syke n.160, kun edeltävällä viikolla vastaavassa reenissä 150 samalla rentouden tunteella. Ainakin Jonnen mielestä vauhtikin oli kovempi. Olin toki samaa mieltä ja fiiliskin nousi valtavasti, kun jalka ei kipeytynyt. Joskus tuntuu, että pienet asiat tai onnistumiset saavat minut tosi hyvälle tuulelle. Yksi tällainen on nautinnollisen onnistunut harjoitus.

Keskiviikkona annettiin jalkojen taas palautua. Aamulla kuitenkin pirteänä klo 7 aamulenkille ja perinteeksi tullut 20-minuuttinen juoksua. Nousua aina lähes 100m, kun yleensä kämpiltä lähti liikkeelle. Sitten jo yhdeksän jälkeen melat käteen ja menoksi. Hölköttely järvelle ja 2 tuntia melontaa idyllisessä järvimaisemassa. Hyvä fiilis, kun alun käsien puutuminen hellitti. Vaikka järven vesi ei ole puhdasta, niin puhtaan kauniit rantamaisemat paistattelivat auringon heijastaessa järven pintaan, jossa aallot hellästi liplattivat. Melonnan päälle kevyt pulikointi altaassa. Illalla vielä juoksua 30min ja kuntopiiriä. Täyteläisen päivän saldo 3h40min.

Viimeisiä päiviä jo vietiin. Torstaina 20.helmikuuta päätettiin Jonnen ja Teron kanssa lähteä juoksuvaellukselle vuoristoniityille 3000m:iin. Paikalle osui kämpiltä lähdettyämme loistokaveri takseinensa. Hän lupasi 200 pesosta odottaa meitä 2 tuntia parkkipaikalla. Saatiin kyyti perhospyhättöön, joka on tunnettu nähtävyys 2850m:n korkeudella. Siellä on tiheään kasvava notkelma jyrkässä rinteessä, johon monarkkiperhoset alkavat kerääntyä helmikuun lopulla ennen kuin ne muuttavat miljoonien perhosten parvena Kanadaan. Perhosia oli jo jonkin verran liikekannalla - todennäköisesti parin viikon sisällä runsas muuttoryntäys saa alkunsa. On varmaan uskomaton näky. Joka tapauksessa vuoriniityllä oli mahtavat maisemat ja El Nevadokin paljasti kaljun ja jylhän huippunsa. 2h30min lenkkeiltiin, osin vaellettiin ja nousua kertyi 640m. Korkeimmillaan käytiin 3245m:n korkeudella, mutta erityistä hengästymistä ei enää tuntunut. Toki ero on huomattava 2000m:iin verrattuna. Hauskaa oli ja pöly vain lensi jäljessämme. Ystävällinen taksikuski odotti meitä ja lupasimme hänelle bonusta puolesta tunnista. Illalla suunnistajat vastaan Nokia-seikkailijat futismatsi päättyi suunnistajien 15-12 voittoon. Joukkueessamme pelasivat Jonne, Sami, Simo ja minä.

Perjantaina juostiin leirin viimeinen tehoharjoitus. Normaalimatkaan valmistava vauhtileikittely, joka tällä kerralla sisälsi verryttelyn päälle 10'kovaa/10'pal, 8'/8', 6'/6', 4'/4', 2'/2' ja yksi min täysillä loivaan mäkeen. Palautuksetkin juostiin hyvää kyytiä ja kokonaisrasitus oli runsaan mäkisyyden vuoksi kovahko, nousua 640m. Jonne seurasi sykkeitään ja keskisyke varsinaisen reenin aikana 151/1h25min ja max.syke 190, joten sykekin osoitti reenin tehokkuuden. Hyvällä fiiliksellä tuli reenattua ja illalla vielä "isossa" suunnistajat-seikkailijat futismatsissa pyöriteltiin seikkailijat pyörryksiin ;) Pelissä mukana koko porukka: Jonne, Tero, Sami, Simo, Jani, Pete, Juke, Markus ja Elina. Vieraileva tähti Sergi Barcelonasta ei uskaltanut mukaan suomalaisten kovaotteiseen, mutta reiluun peliin.

Lauantaina vielä vaelleltiin vuoristoniityillä ja kulutettiin aikaa. Sunnuntaina alkoi kotimatka klo 10 aamulla. Käytiin Teotihuacanin Mayapyramideja katsomassa - kaksi 60-metristä pyramidia! Sitten kentälle ja lentoruljanssi alkoi. Kotona 35 tuntia matkan alkamisesta Suomen aikaa klo 02.15 Jyväskylässä oman kodin huomassa, ja oman kullan vieressä vihdoin...

-jani-