Välly-Kurkon radoista

Kurkojen rata polkaistaan käyntiin Ulledulle-hajonnalla (tunnetaan Minnesotassa nimellä Blank frontside twister) jota on käytetty aiemmin vain kahdesti. Ensimmäisen kerran vuonna 1963 Linköpingin lounaispuolella juostussa surullisenkuuluisassa yöviestissä, jonka jälkiselvittelyissä Ruotsin suunnistusliiton sekä nuorisovalmennusvastaava että toinen pöytäkirjantarkastaja joutuivat luopumaan tehtävistään. Toisen kerran hajontaa käytti jenkeissä Ernest McManaman keväällä 1971. Kisan yksityiskohdista on viisaasti vaiettu näihin päiviin saakka CIA:n julistaessa sekä kartat että tulokset julkaisukieltoon vuoteen 2071 saakka.

Hajonnan jälkeen on tarjolla puhdasta putkea ihanaisessa rinteessä, jota kostutetaan lopussa fyysisellä Mustalaishajonnalla.

Radan loppuosalla tarjoillaan vielä harvinaista herkkua Ruotsin Skånessa kehitetyn DoppelD-hajonnan myötä. DoppelD on unohtunut suunnistushistorian sivuilta mielenkiintoisen, joskin jo kauan sitten unohtuneen tapahtumasarjan johdosta. Kaikki juontaa juurensa vuoteen 1956. Åstrandilainen sekatyömies ja urheilun moniottelija Mick ”Micke” Pettersson oli sattuman oikusta käymässä naisissa Suomen Köyliöllä. Siellä hän törmäsi paikallisen suunnistusseuran primus motoriin, Erkki ”Eki” Pehkoseen joka kertoi juuri suunnitelleensa Varsinais-Suomen piirinmestaruus viestikisojen radat ihan kännissä (pahoitteluni vulgaarista kielenkäytöstä). Tähän Micke pääsi vetämään takataskustaan (konkreettisesti) juuri edellisviikolla kehittämänsä DoppelD –hajonnan. Koska Micke ja Eki olivat illan aikana solmineet veriveli-valan, Micke lupasi luovuttaa oikeudet uuden hajontamenetelmänsä käyttöön suomalaisille, jos Eki puolestaan luovuttaisi oikeudet omaan ”kännis”-menetelmään. Lukihäiriöisen Micken muistiinpanoissa tuo kääntyi muotoon Vännes, ja loppu on historiaa.

Mitä tulee DopplelD-hajontaan, niin Eki unohti Mickeltä saamansa paperin Köyliöläisen Tuulen Tupa –tanssiravintolan vessaan. Dokumentti pintautui yleiseen tietoon vuoden 1999 pakkohuutokaupassa ja nyt Joutsan Kansalaisopiston Rutalahden Restaurointikerhon 14 vuoden uurastuksen tulos on kaikkien kurkojen ihmeteltävissä juuri ennen syöksymistä maalileimaukseen. Kiitos Micke!

Gubeilla ja Kurkottarilla on ihan perussalmiakkeja, perhosia ja mitä niitä on. Helppo elämä on yhtä putkea.

Tätä ei kannata missata, hei!