Valoa syksyn pimeyteen

Juurikka-Kurko – paluu Kurko-Cupin juurille

 

”KurkoCup on mennyt ihan kuralle! Jätkät etsivät viikkokaupalla maakunnan parhaita suunnistusmaastoja ja niistäkin suurennuslasin kanssa maukkaimpia nurkkia. Ikävä on niitä aikoja kun Kurkokartoissa oli vihreää pystyviivoitusta ja erisävyistä tiheikkökuvausta enemmän kuin tylsän valkoista tai harmaata väriä. Palauttakaa nyt ihmeessä kisat alkuperäiseen muottiin!”

Näin ohjeisti kokenut Kurkokävijä Anttonen Jämsän Kurko-organisaatiota tämän syksyn osakilpailun alkupalaverissa. Niin sitten ajateltiin, että asiakas on ykkönen ja toiveita lähdettiin toteuttamaan. Pari tulevien vuosien potentiaalista Kurkomaastoa todettiin kehittyvän vielä nykyhetkeä paremmaksi. Käytössä olevia kortteja selatessa esiin nousi jokeri viimevuotisen Vaarakurkon naapurista. Eikä siinä sitten kauaa nokka tuhissut, kun parivaljakko Nurminen/Kärkkäinen tuuppasi JRV:n Kurkon Juokslahden Juurikkamäkeen. Vastuu asiakaskokemuksesta siirtyy siis näillä taustoilla Jämsänkosken Ratavarrentielle – sitä saa mitä tilaa.

Tässä voisi olla hyvä keskusrastin paikka:
20151022_Kurko1

Kilpailualue on jämsäläistä talousmetsää. Sen enempää ei tällä kertaa hehkuteta, koska aiempien havaintojen perusteella ei maaston luonnehdintojen sen paremmin kuin julkaistujen valokuvien yhteys todellisuuteen ole ollut järin vahva. Ratamestari on kuitenkin pukannut markkinointi- ja viestintäosastolle muutaman metsäisen kuvan. Ilmeisesti tarkoituksena on ollut todistaa, että lenkillä on käyty. Toisaalta kun ne ovat aika nättejä kuvia, niin laitetaan tähän tekstiin kuvituskuviksi. Eli tähän väliin kivoja metsämaisemia Jämsästä.

Juurikka-Kurkon kisakeskus sijaitsee tässä. Autojen parkkeeraus toteutetaan niin, että Jyväskylän suunnasta tulevat pysäköivät tulosuunnassa tien oikeaan reunaan. Ensimmäinen tulija tapahtumakeskuksen risteyksen paikkeille ja muut alkavat muodostaa jonoa sen perään. Jämsän suunnasta tulevat tekevät samoin. Tällä ohjeistuksella ei autoja pitäisi olla parkissa samassa kohtaa molemmilla puolilla tietä. Eikä saa turvallisuus- ja liikenteen sujumistarpeiden vuoksi ollakaan. Muistakaa tiellä valmistautuessanne ja verrytellessänne varovaisuus. Tie on entinen maakunnan pääväylä pohjoisesta Jämsän keskustaan. Nyttemmin vähemmän käytetty, mutta muutamia kyläläisten autoja siinä varmasti liikkuu. Eikä tällaiseen invaasioon syyshämärissä ole osattu välttämättä varautua.

Maisemaa viereisestä maastosta. Nyt tämä hylättiin puutteellisen heinikon vuoksi:
20151022_Kurko2

Tarjolla on Kurkoille 7,1 km ja Gubeille 5,6 km radat. Hajontamekanismiksi valittiin copy with pride –menetelmällä ns. GAN-hajonta. Ratamaestro Nurminen tutki tarkkaan vanhoja karttojaan ja löysi viime vuoden Gustav Adolfs Natten –Kurkosta epätoivoisimmat säksätykset. Nyt ne on viety sellaisenaan Juokslahden metsiin. Edessä on moniosainen, sisäkkäisten salmiakkien ja perhosten yhdistelmä. Vahva usko on siihen, että samat välit lopulta on kaikilla edessä. Helppoa elämää tarjotaan 2,4 km verran. Kartta on kaikilla mittakaavassa 1:7 500. Ota oma A4-kokoinen karttamuovi mukaan!

Liian karua kangasta Kurko-kisaan:
20151022_Kurko3

Lähtöpaukku pamahtaa kello 19:00. Ole ajoissa paikalla! Huomioi se, että JRV:n kuntorastikausi päättyy tämän Kurkon yhteydessä suunnistettaviin yökuntorasteihin. Väkeä tulee runsaasti paikalle. Homma yritetään pitää paketissa niin että Kurkoille on oma EMIT-sisäänluku sekä tulospalvelu ja kuntorastikävijöille omat vastaavat pisteet. Näiden käyttö on ehkä se suurin muistettava asia. Kun kisajännityksessä yksinkertaisetkin hommat tahtovat mennä sekaisin, niin ala jo nyt hokea. ”Jos olen kurko, luen itseni kisaan mukaan Kurko-pisteellä ja puran Emittini Kurko-maalissa.” Näin saadaan Kurko-kassa täsmäämään ja tulokset oikeisiin kategorioihin. Kurkokisailijat laitetaan ensin yhteislähdöllä metsään ja heti sen jälkeen aloitetaan kartan myynti kuntorastikävijöille.

 

Tervetuloa Jämsän metsiin – perinteisen tapaan palkintojakin jaetaan!

 

Huikoo!

 

…tällainen cuppi tällä kertaa… Alkukauden osanottajaennätys; 106 lähtijää ja todella positiivista oli se, että myös ensikertalaisia kurkoilijoita ja yösuunnistajia oli mukana monta!

Aikkuu241

Loppujen lopuksi ei juuri uutta tähtitaivaan alla eli tuttuja nimiä kärkisijoilla. Kärkimiesten vauhdit olivat toki melkoiset, vaikka suo ja vihreä pusikko hiukan menoa hillitsivätkin. Nuorimman Saaren kohdalla risut jopa ihan konkreettisesti pysäyttivät hetkeksi, onneksi vauriot taisivat jäädä vain hetkellisiksi ja marginaalisiksi.

Kurkoissa gubbe-Saari piti nuoremmat kurissa ja takanaan. Karjalaisen Teemu sentään löi kolmossijallaan kiilan Saaren perheen välienselvittelyyn.

Kettusen Heikki ennätti gubberadalta ensimmäisenä maaliin, vaikka ykkösrasti hiukan herättikin ihmetystä. Ainakin näin raportoi rastivalvoja Hutteri. Ennakkosuosikkina Liuhan Jari tarjosi tiukan vastuksen, mutta lopun pieni virhe maksoi juuri ne puuttuvat sekunnit. Jonekselta ei tällä kertaa (pienestä epäilystä huolimatta 😉 ) löytynyt kortilta muuta, kuin oikeat leimat kolmossijan arvoisesti. Neljäs oli kurkottarien ylivoimainen ykkönen Marttiina Joensuu.

Helpon elämän kiersi vauhdikkaimmin Hytösen Jussi…mutta sitä ei voi ihan kunnolla laskea, sen verran raju oli kotikenttäetu, joten vähintäänkin moraalinen ykkönen oli Sanna Kauppinen

Aikkuu345

 

Lopputulokset radoittain ja väliajat hajonnoittain.
Jos et saa heti väliajoista selväsi miksi sinut on hylätty olet sössinyt jonkin keskusrastinen leimauksista.

 

Kartat: Kurko, Gubbe ja Helppo Elämä.

 

Kaikista varoituksista ja huomautuksista huolimatta hylkyjä tuli aika paljon ja juuri siksi, että oli kierretty lenkit väärässä järjestyksessä tai jätetty kokonaan joku väliin. Jälleen oli myös jokunen uupunut emitti.

HuikkoKuva5Touhon kuvia Huiko-Kurkosta.

 

Huikko-organisaatio hakee nyt rastit metsästä, huilaa hetken ja miettii tekemisiään; sekä mennyttä, että tulevaa. Ehkä kuitenkin taas viikon kuluttua Jämsässä ihmettelemässä…

 

Huiko-Kurko

 

Jälleen uutta Kurko-rintamalle…tai ei sen kummemmin muuta uutta, mutta Huikon kankailla ei ole Kurkoilua aiemmin harrastettu. Ratamestaritkaan eivät ole aiemmin kurko-ratoja laatineet, joten edellisten tapahtumien melkoisen moninaiset hajontakaaviot pidetään nyt radanlaatijoiden tasolla; yksinkertaisina. Ihan pelkkä kaverin peesaaminen ei silti ehkä kannata…

HuikkoKuva4

Rasteja on metsässä vähintäänkin riittävästi. Ihan oikeita kisojakin on järjestetty pienemmällä määrällä rasteja eli suosittelemme edes jonkinlaista tarkkuutta leimauksiin ja kiertosuuntiin.

Maasto on jälleen hienoa! Niin kuin yleensä kaikilla muillakin. Oheiset kuvat kertonevat asiasta jotain, ne kun on otettu ihan kisamaastosta. Toki jokusen suon yli joutuu ehkä pomppimaan ja pari rastia tungettiin vihreälle alueelle ihan vain kurkoilijoiden kiusaksi. Polkuja ja muita valmiita kulku-uria löytyy vauhdin takuuksi muutamia, helpolle elämälle paljon.

HuikkoKuva3

Jos maasto onkin vähän liian hyvää kurkoiluun, niin otetaan se sit takaisin kartan laadulla. Se kun on tehty vähintäänkin puolijuoksulla. Sen kanssa on pariin kertaan etsitty kuntorasteja ja koska kaikki ovat osanneet jollain tavalla pois metsästä, niin eiköhän rutinoituneet kurkoilijatkin sen kanssa selviä. Mittakaava on 1:7500. Ohessa myös vanha kartta jostain kaukaa vuosien takaa esimerkkinä siitä, että on täällä joskus ennenkin lajia harrastettu.

Kurkoille on tarjolla n. 7km, gubbelaisilla yms. n. 5km ja helpolla elämällä 2km.
Erityismainintana, että helppo elämä on tällä kertaa todellakin helppo, joten jos yhtään polttelee yösuunnistuksen kokeilu, niin nyt on hyvä paikka aloittaa.

Ja tärkeä huomio/varoitus: sekä Kurko-, että Gubberadat ylittävät tien 618 mennen tullen, joten varovaisuutta tienylitykseen, vaikka taisto olisi miten tiukka!

Kilpailukeskuksen osoite on Huikontie 630 (tie 618 on Huikontie).
Yhteisähtö edelliskertaiseen tyyliin n. klo 19.15 ihan kilpailukeskuksen vierestä.

HuikkoKuva2

 

Svartbakken-Kurkon jälkipyykki

 

Gubbe-radan tuloksista jätettiin kaksi protestia, joista toinen hyväksyttiin osittain. Tulokset ja pisteet on päivitetty.

Kts. video käsittelytilaisuudesta.

 

Mykistävä Svartbakken-Kurko

 

Viimeksi Joneksen emitti kävi Moskovan käsiaikaa, tällä kerralla ilmeisesti kylmästä ilmasta johtuen alkoi joka syksyinen emittien mykistymiskampanja.
– Korhosen Akun emitti oli pimeänä jo lähdössä
– Timben emitti oli taas täysin mykkä vasta maalissa
– Kekonin Heikin kortti tiputti puolet leimoista.
Eli tarkistakaa korttinne toimivuus myös kylmässä eikä varakortinkaan mukaan ottaminen ole liikaa, järjestäjällä ei ole välttämättä tarjota emittiä hajonneen tilalle.

 

Tulokset ja väliajat.
Semmoinen huomio että lähtö tapahtui noin 1:10 myöhässä, joten ykkösen väliajat ovat suuntaa-antavia.

 

Kartat:.

20151008_kurkot_800

20151008_gubbet_800

20151008_helppo_800

 

Viime viikolla Väihkölään jäänyt lampun pääosa ei löytänyt omistajaa tällä kertaa, joten sitä voi kysellä järjestäjiltä ensi viikolla Huikossa.

 

Svartbakken-Kurko

 

Tervetuloa Teränmaan alpeille – nyt kisataan jäätikön sulamisen myötä paljastuneilla kalliolla.

Kurko käydään ruotsimaalta vuosien saatossa kerättyjen oppien mukaan; radat , hajonnat ja yleisjärjestelyt kuten 10-milassa 80-luvulla – hajonnoilta putkelle jne… Pisteenä i:n päälle loppuratkaisu kuten v. 73 10- milassa, jonka kaikki tietysti muistavat, niin ja kartta – taattua ruotsinlaatua.

20151008_svartbakken01

Kokoontuminen torstaina 8.10. niin, että yhteislähtö klo 19:00.
Lähtöön matkaa noin 500 m.

Opastus alkaa vanhalta 4 tieltä; Vaajakoski-Toivakka välillä Haukanmaan risteyksestä. Tienvarsipysäköinti

Matkat: Kurkot 6.5 km, Gupet 4,4 ja HelppoElämä 1,5 km
Kartta: A4, 1:7000

20151008_svartbakken02

Niin ja lopuksi se paras ruottista opittu asia: orienreerarna gör det i skogen

 

Tervetuloa!

 

Joutsanpommi Kurkon tulokset

 

Joutsanpommi-kurko on saatu päätökseen. Kurkokansaa oli saapunut pelipaikoille 75kpl, Gubberadan kiertäjiä oli paikalla ilahduttava määrä, mutta kurkorata potee ”edelleen” osanottaja pulaa.

 

Sitten katsaus illan tapahtumiin sekä tuloksiin. Hutterista leivottiin kurkoradan kuningas ja sai näin ollen kotiin viemisiksi täyden pistepotin, onnittelut Hutterille. Väliajoista kilpailun jyry on tehnyt yhden huomion, kurkohajonta 6 on ollut todella suosittu. Tuloksia tältä hajonnalta löytyy peräti neljä kappaletta, vaikka karttoja on jaettu vain 2. Onko 5 hajonnan miehet vaihtanut hajontaa lennossa?. Jyryn päätöksellä nämä väärin tekijät saavat pitää pisteensä. Tähän päätökseen Jyry päätyi koska hajonnat 5 ja 6 näyttää olevan täsmälleen samanlaiset ja viehe on siis sattunut ratamestarille eikä kurko urheilijoille Huomioitavaa on myös, miten vanha kettu Jake lähti hakemaa helppoja pisteitä osanottokadosta kärsivältä kurkoradalta, siinä myös hyvin onnistuen.

20151001_Kurko.Kurko1_HD

 

Gubbepuolella oli pyritty hajottamaan porukkaa, hieman suuremmalla määrällä hajontoja, mitä on aikaisempina vuosina nähty. Eri ratavaihtoehtoja oli 12.

20151001_Kurko.Gubbe8_HD

 

Muutama mallikartta: Kurko, Gubbe ja Helppo elämä. Lisäksi
kaikki rastit, johon on piirretty myös Gubbe-hajonnat.

 

Letkajuoksu oli vähäisempää mitä monesti, mutta vieläkään tätä peesaus ongelmaa ei saatu kokonaan eliminoitua, vai miltä suunnistajista tuntui? Silmiin pistää oli myös kovin suuri keskeyttäneiden määrä, mikä tosin ei ole täysin uutta kurkocupissa. Kettusen Heikki vei radan paalut ja näin sai täyden pistepotin. Oman kylän menijä Arto vei hopeaa, mutta riittääkö Artolla ikä gubbe pisteille? Toisena maalin tullut Kahelin joudutaan valitettavasti hylkäämään, leimausepäselvyyksien takia. Jones on löytänyt sellaisia koodeja metsästä mitä siellä ei ollut laisinkaan.

20151001_Kuva_07

Helppoonelämään olisi mahtunut enemmän menijöitä mukaan, vai onko helppo liian helppo kurkokansalle? Jatkossa kaikki vasta-alkajat vaan innolla mukaan, että saadaan myös tähän sarjaan pidemmät tuloslistat. Onnittelut Seppälän Jussille, paalupaikasta.

Jostain löytyy kurkoilija joka aikaa jatkossa jatkaa ratojen kiertämistä yhdellä kengällä, sillä yksi korkeavartinen suunnistus kenkä on jäänyt löytötavaratoimistoon. Jollekin toiselle kurkoilu lampun kanssa on liian helppoa ja selviää jatkossa ilman lamppua, vai onko kyseessä yksi ja sama henkilö. Näitä löytötavaroita voi kysellä illan ratamestarilta, siis valaisimen pääkappale ja suunnistus kenkä.

Joutsan kurko-organisaatio vetäytyy miettimään mistä löydetään seuraavalla vuodelle maasto, joka täyttää kurkoilun vaatimukset, millainen kartta maastosta laaditaan ja myös hajonta kaavio vaatinee vielä pientä hienosäätöä.

 

Tulokset ja Väliajat.

 

Kiitos kaikille kurkoilussa mukana olleille!
Enää on vajaa viikko seuraavaan osakilpailuun.

 

Roku-analyysit lähti lapasesta

 

Roku-kurkon tuloksia on vielä hieman korjailtu. Ratojen pituuksissa oli myös pieni laskuvirhe. Korjaus vain kavensi Paulin ja Akin reittien välistä pituuseroa. Lisäksi on korjattu bugi, joka mahdollisti samasta rastista pisteet useampaan kertaan. Yksi ovelus oli tätä porsaanreikää yrittänyt käyttää.

Tuloksiin lisäty myös graafisen kuvan kunkin reitistä, havainnollistuksen rastien suosiosta ja reittien vertailumahdollisuuden. Kannattaa ehdottomasti vilkaista näitä, koska selventävät aivan merkittävästi.

 

Rastien suosio.

Reittien vertailu.

Yksittäiset reitit.

 

Myös sarjakohtaiset pisteet on julkaistu.

 

Joutsanpommi-Kurko ennakko

 

Nyt kun SM-yösuunnistukset on käyty, voivat suunnistajat panostaa täysillä Kurko Cupiin. Seuraava kurkoilu-osakilpailu käydään Joutsan Väihkölässä. Kilpailukeskus sijaitsee ratamestarin pihalla, josta siirrytään johdetusti noin kilometrin matka kurkoilun lähtöpaikalle. Lähtöpaikalle siirtyminen alkaa kello 19.30.

Maasto on monimuotoista talousmetsää: avokallioita, männikköä ja kuusikkoa. Maastosta löytyy kulkukelpoisuudelta erinomaisia paikkoja, toki myös pusikkoa löytyy, mutta miksipä suunnistaja pusikoihin lähtee, jos hyvääkin baanaa on tarjolla. Korkeuserot ovat maltilliset, muutamia jyrkkäpiirteisiä nousuja tosin löytyy matkan varrelta. Kuvia ei ole otettu viereisestä maastosta, vaan juuri sieltä missä kurkoilijat tulevat kulkemaan.

20151001_Kuva_01_640

Tarkemmin sanottuna kilpailumaasto sijaitsee Autioniemessä. Kuten nimestä voi päätellä, ihmiset eivät ole niemessä paljon liikkuneet. Ainut suunnistajaa hidastava tekijä voi olla keräämättömät puolukat, joita riittäisi usealle thaimaalaiselle marjanpoimijalle.

20151001_Kuva_02_640

Kartta on loihdittu laserkeilausaineistoa pohjana käyttäen. Karttaa on tehty sillä periaatteella, että rastiympyröiden läheltä kartta pitää paremmin paikkaansa kuin muualta. Eli jos kartta ei pidä paikkaansa, et ole lähelläkään rastia. Kyseessä siis normisuunnistuskartta, mittakaavaltaan 1:10 000, käyräväli 5 m.

20151001_Kuva_03

Kurko porukka pääsee nauttimaan kurkoilusta 6,4 kilometrin radalle. Hajontana on käytetty perhosta, salmiakkia ja vielä kerran salmiakkia. Gubbepuolella matkaa on 4,2 – 4,4 km, hajontana on käytetty viestihajontaa. Ratamestari on yrittänyt tehdä sen verran monta hajontarataa, että peesareiden ei kannata lähteä onneaan kokeilemaan gubberadalle. Helppoa elämää tarjoillaan 2,3 km verran.

20151001_Kuva_04_640

 

Kilpailukeskuksen osoite on Väihköläntie 2. Paikka löytyy kun jatkaa Joutsenlammen edesmenneen hotellin ohitse 2,5 km Joutsenlammentietä. Hotelli on ollut tyhjillään jo muutaman vuoden, mutta nyt turvapaikanhakijat ovat tulossa miehittämään kyseistä kohdetta joten voi olla, että hotellilla palaa muutakin kuin pelkkä pihavalo.

 

Tervetuloa kurkoilemaan Joutsaan!

 

Roku-Kurko hajoitti täydellisesti!

 

Kaikkien aikojen ensimmäinen rogaining-kurko hajotti kurkoiluryhmän ennen näkemättömällä tavalla. Matkaan lähti 78 yötä ja vesisadetta pelkäämätöntä suunnistajaa ja lopputuloksena on 70 erilaista suoritusta. Muutamat kulkivat sulassa sovussa kaverin kanssa mikä selittää muutamaa samaa reittiä. Vastaavaan hajontaan tuskin on kurkohistoriassa ennen kyetty?

Osa odotetuimmista yön kunkuista ja kuningattarista vietti kurkocupin houkutuksesta huolimatta rokuli-iltaa. Mitälie sohvalatailumenoja harrastettu viikonlopun SM-yötä varten… Poisjäänneistä huolimatta väkeä riitti.

20150924_Roku_Aikku 49_640

Tällä kertaa selkeän voiton korjasi Aki Saari. Reilu 30 sekuntia vielä jäi aikaakin käytettäväksi ja tuloksena hieno 120 pisteen potti. Aki kulki myös kaikista pisimmän matkan eli 7.915 km. Vain hienoisesti kuljetussa matkassa jäi jälkeen kakkoseksi tullut Pauli Leinonen 7,823 km reitillä. Pisteissä eroa oli kuitenkin jo kahdeksan pistettä eli Akin reitti oli selkeästi tehokkaampi. Paulia myös rasitti yksi miinuspiste koska aikaa kertyi viisi sekuntia yli sallitun. Paulin kokonaispisteet olivat 112 pistettä. Kolmannen sijan nappasi kokenut rogaining-kettu ja Lapin poikana kangasmaastoissa kuin kotonaan ulkeva Marko vapa. Marko saalisti 107 pistettä ja joutui myös kärsimään yhden miinuspisteen 01:00:54 ajalla.

Naisten kärkituloksen suunnisti tällä kertaa Elina Alvoittu ja jätti 74 pisteellä taakseen ison liudan miehiä. Kakkossijalle ylsi Iida Peltonen 61 pisteellä ja kolmanneksi Eija Kestilä 59 pisteellä. Tiukka on ollut taistelu kakkossijasta sillä Iida ja Eija ovat saapuneet maaliin aivan peräkkäin ja molemmilla on sama määrä rasteja.

Gubbesarjan kärjessä Jake Puttonen 99 pisteellä, joka on kokonaislistassakin viidennellä sijalla. Vain Ross Morrison kiilaa Jaken ja Kurkojen kärkikolmikon väliin. Aina kärkisijoilla viihtyvä Jones Kahelin nappaa kakkossijan 88 pisteellä. Jones erottuu muista kärkimenijöistä pienimmällä määrällä rasteja mutta sitäkin paremmin valituilla. Kolmanneksi yltää Heikki Kekoni 81 pisteellä ellei Topi Leppäsalmi paljastu myös gubbesarjalaiseksi.

Nuoremman polven vauhdikkain oli Konsta Sipiläinen 80 pisteellä. Tällä olisi napattu neljäs sija gubbesarjassa. Nuorista naisista en osaa sanoa mitään.

 

Kartta ja Tulokset
Tässä myös Eresultsin väliaikadata.

 

Sarjoittain pisteitä laskeskellaan hieman myöhemmin. Pohjana sarjajaossa käytetään viime vuoden tuloksia. Jos haluat johonkin muuhun sarjaan kuin mitä viime vuoden tuloksissa lukee niin ilmoitappa ratametsurille: tommi.j.lahtonen@jyu.fi.

 

Seuraavaksi yörogaining-kokemukseksi suosittelemme Tampereen yö-rogainingia, joka on hieman kuin kurkocupin osakilpailu kerrottuna kahdeksalla.

Ratamestari kiittää osallistujia ja suuntaa itse päivänvaloon ja Vuokatti-rogainingiin.

 

Lisää Touhon kuvia Terän kuva-arkistossa.

 

20150924_Roku_Aikku 54_640