...ja sitten vielä vähän lisää treeniä! Minna ja muut matkaavat tänään kohti Bulgarian EM-kisoja ja minä istuskelen Lampinsaaren kotikoneella miettimässä syntyjä syviä. Tai itse asiassa sitä, minkälaisen rastimiinoitteen rakennan Korvenkylän suopursuiseen ja muutenkin norjalaiseen mäkimaastoon (kartalla on korkeuseroa huikeat 15m ja kaikki tämä vain 1,5km:n matkalla!). Eli luvassa on hyvää perustreeniä kotimaisemissa viikon verran.
Jalan paraneminen on edennyt varsin hyvin, joskin täysiä ryskiessä se "ei ota alle" normaalisti, joten olen tyytynyt lähinnä mättämään määrää. Mikäs siinä, sillä se on aina toiminut kuin junan vessa. MM-kisoihin on aikaa 2½ kuukautta, joten kuukauden setti PK-treeniä ei voisi tulla parempaan paikkaan. PK-jakson loppuosan suunnitelmana on hakea alle raskasta pohjaa täällä Pohjois-Pohjanmaan tasamaastoissa ja jalostaa sitä sitten myöhemmin mäkeen tehotreeneissä. Siinä auttaa mm. valmentaja Heiskasen suunnittelema täydellisen sadistinen 6,9km mäkireitti Laajavuoressa.
Harjoittelu-sivun kalenterista pääset kurkkimaan viime aikojen treenailua karttojen & kuvien muodossa ja jatkossa on luvassa "onlinea" viikon verran täältä Vihannista. Nyt lähden asentamaan miinoitteen Korvenkylän kaseikkoon! Ja viikonloppuna on luvassa muuten Pohjantähti-rastit Oulun kupeessa - tosin tällä kertaa vain harjoitusvauhdilla.
