Etusivu

Suomi Suomi   English English

  • Uutiset
  • Kalenteri
  • Meriitit
  • Harjoittelu
  • Linkit

Etelän lämmössä

PostDateIcon Su, 01/01/2012 - 12:33 | PostAuthorIcon Pais

Pais Nastola 31.12.2011Hyvää Uutta Vuotta!

Äkkilähtö-periaatteella suunniteltu etelän leiri etelän lämmössä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä kaikki muutkin Suomenniemellä olivat halukkaita ottamaan pikatiketin pois pimeydestä. Etelän leiri pidettiinkin sitten Etelä-Suomessa.

Ohjelmassa oli niin monta suunnistustreeniä kuin mahdollista, sillä maastot olivat lumettomia ja siinä mielessä oli järkevää vaan mättää menemään "pienistä" jumeista huolimatta. Kaikkien oppikirjojen mukaan ei siis tullut treenattua, sillä lihaksiston tila taisi olla hyvä ehkä yhdessä treenissä ja muuten korkeintaan keskinkertainen. No, ei treenatessa aina tarvikaan tuntua hyvälle, sillä ei se siltä tunnu aina kisoissakaan. Suunnistusnälkä ja sen tyydyttäminen oli se tärkein juttu - kun sitä on, ja keinot käsillä, niin antaa mennä vaan! Talvi näyttää kuitenkin tulevan loppuviimein, kuten viimeisen treenin kuvasta näkyy...

Seitsemän suunnistustreeniä sulilla antaa siis vähän pelimerkkejä talven selättämiseen. Ekaan oikeaan sulan leiriin on aikaa enää 2½ viikkoa, joten pahempaa taantumusta ei kyllä millään ehdi tapahtua tuolla aina niin tärkeällä suunnistusjuoksun lihaskestävyys-sektorilla. Tähän liittyy musta olennainen valmennuksellinen kysymys: mitä hyötyä on tehdä talvella kaikenlaista kivaa neppailua vaikkapa hallissa aitojen yli terävästi pomppien, jos se ei lopulta hyödytä itse lajisuoritusta? Ymmärrän kyllä pointin nopeiden juttujen teossa ja allekirjoitan sen täysin sprintin suhteen, mutta perinteinen suunnistus on eri juttu ja täydellistä metsäsuunnistuksen lajianalyysiä vielä odotellessamme on pakko heittää inhorealistin tuomio: suunnistus on hitaiden, mutta sitkeiden hidas laji.

Meni ehkä vähän provosoinniksi ja kyllä mieltäni lämmitti oikeasti eilen katsella Uudenvuoden juoksujen tuloksia, sillä mukavasti oli noita suunnistusimmeisiä tuloslistoilla kärkipäässä. Tekemisen meininkiä! Palataan kuitenkin vielä lopuksi vähän tuohon etelän leiriin, sillä "leirikoutsi" Minna tallensi vähän Inkoolaista kalliomaastoa a'la Huippuliiga-finaali 2011 uudella kännykamerallaan ja otos on katsottavissa Youtubessa. Videon väli 15-16 löytyy alta olevasta kartasta. Hyvää vuoden alkua:

Inkoo 30.12

English English
  •  
  • 1 of 37
  • ››
Copyright © 2012 Pasi Ikonen
Tekninen toteutus: Oriento Solutions Oy