Suunnistustaitoa kehittämällä kirjailijaksi?

Viime viikolla karistetttiin lopullisesti talven lumet jaloista. Terän porukka lähti tutustumaan tuleviin MM-maastoihin Viroon. Itselleni tämä oli vasta toinen Terän leiri ja lähdin mukaan hyvällä fiiliksellä. Hiukan jobinpostia saimme jo ennen lähtöä, kun Toni joutui jättämään leirin väliin jalkavaivan takia. Matkaan saimme kuitenkin hyvän porukan (Will, Samppa, Touho, Pete, Pietari, Ilari, Paulus sekä Aikku). Leiripaikkana oli jo talven hiihdoista tuttu Otepää. Leirillä saimme hyvää harjoitusvastusta Ikaalisen kavereista ja muutamasta virolaisesta.

Heti ensimmäisenä päivänä maanantaina oli vuorossa kisanomainen keskimatka: aamulla karsinta ja iltapäivällä finaali. Karsinta osoitti, että suunnistus vaatii nöyryyttä. Minä ja Samppa taisimme härvätä kilpaa maastossa. Johtuiko pitkästä matkasta vai suunnistustauosta? En tiedä. Karsinnassa joukon konkari, Pete, osoitti rautaista rutiinia vetäen “kevyesti” kolmanneksi heti parin nouskilaisen jälkeen. Finaalissa paras teräläinen olikin sitten kolmanneksi tullut Samppa, vaikka osa koitti aivan uutta leimaamistapaa: näköleimausta.

Tiistai-iltana otimme tuntumaa tuleviin suurviesteihin Viron yössä. 

Keskivikkona pidettiin palauttava päivä. Osa kävi  kylpylässäkin. Vatsanväänteitä aiheuttivat ruuassa olleet mausteet. Ilmeisesti näitä samoja mausteita käytetään myös Suomessa. Torstaina käytiin kaksintaistelut suunnistusvetojen merkeissä. Otepää tarjosi hyvät olosuhteet harjoitteluun. Maastot olivat sulia ja täynnä erilaisia suunnistushaasteita kuin esimerkiksi Etelä-Suomen avokalliomaastoissa.

Perjantaina matkustimme takaisin Suomeen. Maisemat vaihtuivat Varsinais-Suomeen ja Saloon. Mukaan saimme lisää teräläisiä.Ohjelmassa oli Kevätyön-viesti lauantai-iltana Sauvon Ahtelassa. Itselleni kilpailussa oli erityislataus, sillä tämä oli ensimmäinen kisani Terän paidassa. Viivalle oli tarkoitus laittaa kolme kovaa joukkuetta 50 muun joukkueen sekaan. Terän ykkösessä suunnistivat Samppa, Lauri ja Juha, kakkosessa: Ilari, Aki ja Toni. Kolmosessa juoksivat vain Pete ja Lasse, koska Jarkko ei päässyt kisoihin. Kilpailu alkoi kaksijakoisesti. Pete ja Ilari tulivat pääjoukossa vaihtoon. Sampalla oli ongelmia akun kanssa ja vaihtoon saatiin normaali-ilmeestä poikkeava mies. Toisella osuudella Aki oli pitkään kärkiletkan mukana päästäen Tonin ankkuriosuudelle noin minuutin kärjen takaa. Kärjessä Ikaalisten Nouseva Voima ja Tampereen Pyrintö menivät omia menojaan Tonin taistellessa kolmannesta sijasta monen joukkueen kanssa. Lopulta Terän kakkonen oli neljäs hävittyään voittaneelle Pyrinnölle vajaan seitsämän minuuttia. Kolmosjoukkueen Lasse teki toisella osuudella varmaa jälkeä tullen maaliin muutaman minuutin kärjen jälkeen. Myös Lauri teki toisella osuudella hyvän vedon, vaikka ero kärkeen oli jo lähtiessä suuri. Juha viimeisteli Terän ykkösen sijalle 22.


Palkinnoksi Terän kakkosjoukkue sai lahjakortit. Itselleni tämä ei jäänyt ainoaksi palkinnoksi, vaan sain kunnian kirjoittaa tämän jutun.  Näinköhän Jani Lakanenkin on saanut kasvaa kirjailijaksi? Tästä on hyvä jatkaa kevään ja kesän koitoksiin. Terä kirjoit… viiltää!

Ilari